Vallatun talon jakaminen

Veera Antsalo:

Viime yönä näin unta jossa asuin suuressa talossa joidenkin ystävieni kanssa. Asuminen oli vähitellen alkanut tuntua tukalalta koska taloon oli ilmaantunut kuokkavieraita, jonkinlainen öykkärijoukko. He metelöivät öisin, uhkailivat väkivallalla ja ottivat haltuunsa huoneita yhden kerrallaan.

Unesta muistui mieleeni Julio Cortázarin novellikokoelman Bestiario (1951) ensimmäinen novelli, Vallattu talo. Siinä aikuiset sisko ja veli asuvat vanhassa talossa, jossa heidän tilansa on alkanut käydä yhä ahtaammaksi joidenkin olentojen ryhdyttyä vähitellen valtaamaan taloa. Kuvauksen kohteena on sisarusten yritys sopeutua tilanteeseen, mutta kertomuksesta ei käy ilmi, mitä nämä olennot voisivat olla tai mistä ne ovat tulleet.

Cortázar kuvaa Bestiarion surrealistissävyisissä tarinoissa mestarillisesti kauhua, joka pohjautuu selittämättömyyteen; outoja asioita ei edes yritetä ymmärtää eikä niiden olemassaoloa kyseenalaisteta. Kertomusten pintataso on hyvin arkipäiväinen, ja outouksista kerrotaan kuin ne olisivat yhtä normaaleja kuin autot. Jokapäiväinen virastomaailma, se osa todellisuutta, jota olemme tottuneet pitämään järjen ja järjestyksen tyyssijana, suistuu kuitenkin vääjäämättä kohti tuhoa. Cortázarin kertomusten kauheudessa näen kuitenkin kauneutta, jotain lohdullista. Ne ovat suorastaan terapeuttisia. Silloin kun ahdistavat tuntemukset hiipivät omaan elämään, tuntuu hyvältä ottaa luettavakseen kirja, jossa oksennellaan kaniineja. Maailman kaoottisuus saa jonkinlaisen ymmärrettävän, konkreettisen muodon. Kuin koreografian. Tulee tunne siitä, että joku jakaa tämän vallatun talon kanssani.

Bestiarion viimeinen, niminovelli Bestiario, on mielestäni kirjan hienoin ja huikea kirjallinen voimautus; siinä annetaan kohtalon langat lapsen käsiin, joka saa kostaa inhottavalle aikuiselle (splatteria on luvassa mutta enpäs nyt kuitenkaan spoilaa jos joltakin on tämä kirja lukematta).

Youtubesta löysin tämän pätkän, jossa joku on antanut kauniin visuaalisen muodon Cortázarin Vallattu talo-kertomukselle. Maestro itse lukee ääneen omaa kertomustaan. Luennasta voi nauttia vaikka ei ymmärtäisikään espanjaa, siksi hieno ja sävykäs ääni Cortázarilla on.