Skip to content

Verisuihku on runoutta

Touko 29, 2012
Ulla Ora:

Arielin runot ovat säälimättömän ankaran loistokkaita. Ne osoittavat oman ylpeän alastomuutensa. Tämä särkyneisyys, joka on niin terävästi naisellista ja omalle ajallemme ominaista, on mielestäni Plathin pääasiallinen oivallus.”

Yllä oleva ote on vuonna 1965 kirjoitetusta arvostelusta, joka koskee Sylvia Plathin samana vuonna ilmestynyttä runokokoelmaa Ariel. Tuota lukiessa tuli mieleen, että kun runoilijan elämänkohtalo on tarpeeksi traaginen, nousee se keskeisemmäksi asiaksi kuin itse teksti, ja siitä hänet muistetaan. Muutaman kuukauden aikana olen monessa yhteydessä kuullut Sylvia Plathin nimen. Aina on noussut esiin: työnsi päänsä kaasu-uuniin, jätti lapset, petetty vaimo, kurja elämä. Tottahan se on, ja olen itsekin useamman kerran katsonut elokuvan Sylvia Plath, jossa kaikki se kerrotaan. Olisi joskus hieno katsoa runosta tehty elokuva, eikä runoilijasta tehty elämäkertaelokuva.

Arielissa on montakin runoa, josta saisi mielettömän elokuvan tai mitä tahansa muuta. Ainakin niiden synnyttämät mielikuvat ovat niin voimakkaita, että joitain kohtia on vaikea lukea loppuun. Esimerkiksi runossa”Isi” on sellaisia:

Olen pelännyt sinua aina,/ ilmavoimat, juhlapuhemania./ Ja siistit viikset/ja arjalainen silmä, taivaansini./ Tankkimies, tankkimies, Sinä niin-/ei Jumala vaan hakaristi/niin musta ettei taivaskaan läpi raavi./Jokainen nainen palvoo fasistia,/ naamaan saapas, raaka/ raakalaisen raaka sydän kuin sinun.

Runo on pitkä, ja sitä lukiessa vain aistii jotenkin syvemmin tuon ajan historian kuin dokumentteja tai elokuvia katsoessa. Musta saapas esiintyy muissakin runoissa. Olisi helpompi lukea runoja, jos ei tietäisi kirjoittajasta mitään, etteivät häiritsevät ajatukset nousisi pintaan. Kyllä, kirjoittajalla oli itsemurhavietti, useita epäonnistuneita yrityksiä, kunnes viimein onnistui. Mietin, minkälainen olisi runosta Isi tehty elokuva, jossa elokuvan tekijä ei tietäisi mitään runon kirjoittajasta, vaan saisi pelkän tekstin.

Yllä olevassa arviossa mainitaan Plathin teksteille ominaiseksi särkyneisyys, johtuneeko se jälleen enemmän kirjoittajasta kuin runoista. Särkyneisyyttä runoissa ei mielestäni ole, vaan aivan päinvastoin, ne ovat vahvoja, voimakkaita ja varmoja. Arviossa sanotaan, että ne ovat terävästi naisellisia, mitäköhän se tarkoittaa. Ainakin runossa Lempeys sanotaan: Verisuihku on runoutta, sitä ei voi sulkea.

Advertisements
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: