Skip to content

Musikaalia katsomassa

syyskuu 5, 2011

Arto Vaahtokari

Varokaa kaikki Särön tekotaiteenystävät, sillä aion kirjoittaa musikaalista Katri Helena, jonka ensi-iltaa olin katsomassa täpötäydessä Helsingin kaupunginteatterissa. Tunnelma oli lämmin – konkreettisestikin, koska talon ilmastointi tuntui temppuilevan.

Musikaali jakaantuu kahteen näytökseen, jossa ensimmäisen pääosassa ovat Katri Helenan tunnetuksi tekemät iskelmät. Toisessa näytöksessä, yllätyksellisesti, draama nousee esiin oltuaan ensimmäisessä melko piilossa. Musikaalin alku on nimittäin episodimaista tarinan kuljetuksen osalta. Sanoin kumppanilleni ensimmäisellä väliajalla, etten tunne musikaaligenreä niin hyvin, että osaisin sanoa, oliko näkemämme suhteellisen hyvää vai suhteellisen huonoa. Väliäkös sillä itse asiassa, mutta odotin myös vahvaa draamaa eikä vain spektaakkelimaisia musiikkiesityksiä.

Musiikkipainotteisen ensimmäisen näytöksen kohokohdaksi nousee ”Vahanukke”, jonka alkuperäisen esityksen vuodelta 1965 voi katsoa tästä linkistä. Tämä eurovisioiskelmä on dramatisoitu tilanteeseen, jossa Katri Helenan ja Timo Kalaojan avioliittoon syntyy taloushuolia, jotka aiheuttavat päähenkilölle painajaisia. Pääosaa esittävä Sanna Majuri on todella täyspainoisesti mukana tässä numerossa tanssijoiden kanssa. Suuri ansio on myös Jarkko Kiiskin upealla sovituksella, joka nostaa esiin kauhuefektejä uskomattoman tehokkaasti Kari Leppälän valosuunnittelun tukemana. Lisäksi Lasse Hirven orkesteri soittaa kuin viimeistä päivää. Upeaa!

Toinen hieno esitys on Danny-parodia ”Rakkautta se ei ollutkaan”, jossa Katri Helena laulaa dueton Dannyä esittävän Kari Arffmanin kanssa 70-luvun lavashowssa. Tässäkin numerossa kokonaisvaikutelma on upea tanssijoineen ja ennen kaikkea go-go-tyttöineen. Koko Iso D -hahmo lieveilmiöineen on tehty tarkasti. Musikaaliin olisi mahtunut vielä lisää tällaisia töpäköitä vetonauloja.

Toisessa näytöksessä näyttelijät pääsevät myös näyttelemään, kun draamalliset kohtaukset tulevat huomattavasti pidemmiksi. Kokonaisuuden kannalta voi olla hyväksikin, että musiikin ja draaman osuus vaihtelee näin. Tämän jälkimmäisen osan tärkeänä hahmona on professori, joka itse asiassa tarkoittaa Panu Rajalaa, jonka kanssa Katri Helena oli naimisissa 1997–2004.

Musikaalin komediallisimmat hetket koittavat, kun Kari Arffman pääsee vauhtiin roolihahmonsa professorin kanssa. Saunomiseen liitetty ”Vie minut” on suoraan sanottuna hulvaton. Professorin hahmo antaa täyslaidallisen kulttuurieliitille – jo pelkästään tämän vuoksi musikaali kannattaa käydä katsomassa. Professorille ei loppupeleissä jää kuin pahvinen kopionsa, jota kaulailemalla hän poistuu Katri Helenan elämästä.

Vielä kannattaa nostaa esiin Sari Siikanderin esittämä toimittaja Suni, joka seuraa Katri Helenaa julkkistoimittajan prototyyppinä. Siikander voisi kenties näytellä paikoin säästeliäämmin, mutta hahmo on tärkeä kytkiessään yhteen iskelmätaiteilijan ja julkisuuden. Kumpikin tarvitsee toisiaan.

Ensi-iltaan oli saapunut myös itse Katri Helena, joka lopputaputusten jälkeen ilmestyi lavalle ja lauloi ”Syysunelman” lavaensemblen kanssa. Esitys oli mieleenpainuva, sillä hän oli pukeutunut samanlaiseen punaiseen asuun kuin roolihenkilö Katri Helenaa esittävä Sanna Majuri. Hieno hetki oli myös, kun oikea Katri Helena halasi äkillisesti kuollutta puolisoaan Timo Kalaojaa esittänyttä Sami Hokkasta, joka oli pukeutunut valkoiseen kuolinasuun, joka oli hänen viimeksi käyttämänsä rooliasu.

Kaupunginteatteria moititaan silloin tällöin kassamagneeteistaan, joksi tämäkin musikaali varmasti muodostuu. Mutta mikä on kulttuuri-instituution tehtävä? Onko instituution oltava kaikissa tuotannoissaan vastavirrassa ja marginaalissa? Tai täytyisikö sen tehdä niin ollakseen taiteellisesti riittävän kunnianhimoinen tai taide-eliitin hyväksymä?

Tai voisin myös kysyä: Mikä vika on Katri Helenassa?

Mainokset
10 kommenttia leave one →
  1. Mark Mallon permalink
    syyskuu 9, 2011 02:18

    J. Karjalainen totesi kerran Hesrin Nyt-liitteen haastattelussa, että fiilis on älykkyyden korkein muoto. Ja olen kuullut jonkun varjoisilla sivukujilla kulkeneen runoilijan kehuvan baarissa, kuinka muuan poppari oli tehnyt hitin hänen sanoituksistaan. Vastavirtaan pyrähtely on aika helppoa, varsinkin kun siinä ei juuri muuta tarvita, kuin halua tulla huomatuksi. Ei ole erityisen tavoiteltavaa, että tekee taidetta lähinnä itselleen ja parille kanssapyrähtelijälle. Kyllä hyvää musikaalia pitää kehua. Iloa kansalle.

    • sarolehti permalink*
      syyskuu 9, 2011 08:29

      ”Vastavirtaan pyrähtely on aika helppoa, varsinkin kun siinä ei juuri muuta tarvita, kuin halua tulla huomatuksi.”

      Tuo on Mark outo väite, sikäli, että jos tekee taidetta lähinnä itselleen ja parille kanssapyrähtelijälle, siinähän juuri EI tule huomatuksi. Jos huomatuksi haluaa tulla, kannattaa tehdä kansanmusikaali, bestselleri, viihdettä massoille.

      En ole ikinä ymmärtänyt Katri Helenan päälle, mutta en toki missään nimessä vastusta kansanmusikaaleja ja viihdettä massoille. Kun olin pari vuotta sitten HKT:ssa töissä, sain, ja minun pitikin työni puolesta katsoa noita kansanmusikaaleja, ja kyllä minä niistä viihdytyin. Mutta jos olisin saanut valita, olisin mieluummin mennyt katsomaan indie-teattereiden tarjontaa jonnekin sivukujalle.

      (Onko muuten edes olemassa marginaalista musikaalia? Missä sitä esitetään? Onko musikaali jo lähtökohtaisesti massojen viihdettä? Ryhtyisikö kukaan tekemään pienen budjetin indie-musikaalia sivukujan pikkuteatteriin?)

      Sama pätee kirjallisuuteen; jos maailmassa ei olisi kirjoja, joita ei olisi kirjoitettu tietoisina siitä, että niistä on kiinnostunut ehkä vain kourallinen ihmisiä, en ehkä haluaisi elää tässä maailmassa.

      – Veera

  2. Mark Mallon permalink
    syyskuu 9, 2011 09:17

    Joo joo, aivan niin, suurta taidetta tehdään suuressa yksinäisyydessä, ei glamourin takia. Aivan, kirjoitanhan minäkin marginaaliporukalle ja teen marginaalilehteä, aivan harkitusti.
    Ajoittain on kuitenkin syytä purkaa sädekehää vähemmistössä olemisen ympäriltä, koska ilman yhtä ei ole toista.
    Meneekö pahasti metsään, jos sanon,että mariginaalia rakastava runoilija, esimerkiksi, haluaa kirjansa julki kustantamolla, joka hoitaa markkinoinnin hyvin, ja että runoilija tutkailee lehtiä kritiikkien toivossa ja toivoo teokselleen hyviä myyntilukuja? Eli edes pienen siivun suuresta julkisuudesta?
    Jos me marginaalityypit ojennamme joskus kätösemme sinne valtavirtaan päin, avoimesti ja ilman ironiaa, saatamme saada sieltäkin kädenojennuksen.
    Joo joo, kyllä, toki taidetta tehdään aivan muista lähtökodista kuin suuren yleisön tarpeista.

    • sarolehti permalink*
      syyskuu 9, 2011 10:29

      No, en nyt tarkoita sellaista tekemistä että tehdään marginaalia marginaalin vuoksi hampaat irvessä. Tuskin kukaan tekeekään niin, ja ainahan niitä lukijoita toivoo muutaman enemmän kuin niitä lopulta siunaantuu.

      Tarkennan vähän: taide, jota tehdään sisäisestä pakosta tai halusta, ilman sen kummempaa syytä kuin tyydytys, jota se tekijälleen tuottaa, on mielestäni arvokasta. Jos tällaisella taideteoksella sitten on potentiaalia haltioittaa arviolta kourallinen (muutama kymmen, muutama sata Suomen kokoisessa maassa) ihmistä (siis haltioittaa, tuottaa voimakas taide-elämys, ei vain laimeaa mielihyvää) se kannattaa tuoda julki vaikka sitten taloudellisesti tappiollisesti. Tällaisella taideteoksella on aivan hyvin mahdollisuus olla suurikin menestys tai tulla klassikoksi tai olla muulla tavoin merkityksellinen myöhemmin, jos sillä on onni myötä.

      En tiedä onko mielekästä ryhtyä tekemään taidetta siitä lähtökohdasta, että päättää sen jo etukäteen olevan ”marginaalijuttu”. Ainakaan minä en mieti sitä etukäteen. Tarkoitan siis sitä, että tekee jotain, vaikka sillä ei ole mitään takeita menestyä kaupallisesti tai muuten, että tekee koska se täytyy tehdä, siitäkin huolimatta että se ei menesty. Eikä tällainenkään ”pyyteetön” taiteilija tietenkään ole immuuni kritiikin ja tai yleisön hyväksynnälle/torjunnalle, eikä hänen pidäkään olla. En näe mitään ristiriitaa siinä, että toivoo menestystä, vaikka tekee taidetta, joka ei todennäköisesti menesty. Siinä vain on tärkeysjärjestyksessä 1) taide ja 2) menestys.

      Mutta minä nyt vain olen tällä hetkellä kovin inspiroitunut oraakkelimaisesta taiteenteosta, kun luen Mare Kandren proosarunoelmaa Deliria, joka tematisoi juurikin tätä taiteentekoa sisäisen pakon vuoksi:

      ”Med all rätt befarar jag nu att tillståndet här i världen och vår egen outsinliga hunger efter pengar, makt och allsköns döda ting för evigt skall beröva oss just poesin.”

      – Veera

  3. Mark Mallon permalink
    syyskuu 9, 2011 09:24

    Mutta emmekö sittenkin elä aika onnellisessa maailmassa, kun meillä on oikeus valita nautittavaksemme se taide-esitys tai kirja jonka ihan itse haluamme.

    • sarolehti permalink*
      syyskuu 9, 2011 10:39

      Aivan ehdottomasti, ja hurraa sille. Ja huom. tunnustan Katri Helenan suureksi taiteilijaksi, vaikka hänen taiteensa ei minulle merkitse juurikaan mitään. Tai ehkä joku kappale voikin iskeä, en vain ole kuunnellut niitä riittävästi. Iskelmässä on minusta se ongelma, että tulkitsijat, kuten Katri Helena tai Paula Koivuniemi ovat todella lahjakkaita, suuria taiteilijoita, mutta minun näkökulmastani lahjat menevät harakoille, koska heidän tulkitsemansa musiikki on minulle aika tylsää. Tai eivät tietenkään mene harakoille, koska niin moni heistä pitää, mutta minusta olisi kiinnostavaa kuunnella heidän ääntään ja tulkintaansa vähän toisenlaisen musiikin yhteydessä.

      – Veera

  4. syyskuu 9, 2011 10:43

    Voisi ajatella myös, että jokainen julkaiseva runoilija/kirjailija ojentaa kättään automaattisesti valtavirralle suomalla mahdollisuuden tulla yleensäkin (jopa laajaltikin) huomatuksi. Kylläkin voidaan melko tarkasti osoittaa, mikä ei todennäköisesti tule myymään. Todennäköisyydet on kuitenkin vain todennäköisyyksiä. Menestymisestä en sano mitään; kirjallisuudessa on monta tapaa ja mahdollisuutta menestyä.

    Toisin sanoen uskon, että jopa marginaalisimmallakin runoilijalla on halu tulla huomatuksi.

    Markin viimeiseksi esittämään kysymykseen vastaisin, että taidamme elää sikäli aika onnellisessa maailmassa, että meillä on mahdollisuus valita nautittavaksemme se taide-esitys tai kirja jonka haluamme, mutta samalla on todettava, ettei siihen välttämättä ole varaa.

    • sarolehti permalink*
      syyskuu 10, 2011 10:56

      Menestystä on tietysti monenlaista. On kaupallista menestymistä ja toisaalta kirjallisen yhteisön alueella menestymistä, jonka osa-alueita ovat kritiikit, kirjallisuuspalkinnot ja kollegiaalinen arvostus.

      Toisaalta, kummassakin tapauksessa menestys voi tulla jälkikäteen, joskus kirjailijan kuoleman jälkeen. Herman Melvillen Moby Dick floppasi pahasti ilmestyttyään ja syöksi kirjailijan uran alamäkeen, mutta on tänä päivänä klassikko. Näin on tapahtunut monen muunkin klassikon kohdalla. Harry Pottereiden kaupallinen jättimenestys alkoi tietääkseni vähän viiveellä.

      Teatteriesitysten kohdalla mun valintoja ohjaa tällä hetkellä taloudellinen tilanne; menen vain niihin joihin pääsen ilmaiseksi.

      – Veera

  5. Arto Vaahtokari permalink
    syyskuu 10, 2011 11:13

    Asiassa on ainakin kaksi puolta:
    1. Millainen taide on hyvää tai arvokasta (ja kenelle);
    2. Millainen taide kuuluu kulttuuri-instituutiolle.

    Ykköskohdan vaara on, että jos väitän, että jokin taide on arvokasta, siitä seurannee, että jokin taide ei ole sitä. Kyseessä on subjektivismi.

    Kakkoskohta taas liittyy juuri HKT:n ohjelmistoon. Kuuluuko kaupunkiteatteri-instituutiolle mennä syrjäkujille tuottamaan ohjelmistoa?

    • Veera permalink
      syyskuu 10, 2011 15:12

      Se mitä HKT ja muut laitosteatterit tekevät ei ole arvokasta ainoastaan taiteen tai yleisön näkökulmasta; ne myös työllistävät koko joukon kuukausipalkkaisia teatterin ammattilaisia, ynnä muuta henkilökuntaa, mitä syrjäkujien pikkuteatterit eivät pysty tekemään.

      Se mikä on arvokasta taidetta on kai aina subjektiivinen kysymys?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: