Skip to content

Runoilijan huoneentaulu

elokuu 15, 2011

Silvia Hosseini

 

Oman äänen löytäminen on tärkeää, mutta sen äänen pitää olla abstrakti. Keskeislyriikka on kiusallista, joten minämuotoisuutta kannattaa välttää. Syytä olisikin kirjoittaa runoja, joissa ei ole puhujaa.

Parasta itsetyydytystä on keksiä uusia sanoja ja järjestellä kirjaimia jännän jälkistrukturalistisilla tavoilla. (Joskus ennen runoilijat kirjoittivat runkkaamisesta tai pahimmillaan runoilivat runkatessaan, ja kaikkihan tietävät millaista modernistista sotkua siitä seurasi.)

Teemoja on parasta välttää. Ylipäänsä hajanaisuus ja pirstaleisuus on hyvästä niin sisällössä kuin muodossa. Jos sinua kritisoidaan hajanaisuudesta ja pirstaleisuudesta, puolustaudu sanomalla, ettei kriitikko ole selvästikään lukenut kirjaasi.

Pidä ikävystyttävänä sellaisia banaaliuksia kuin kokoelmamuoto. Se kahlitsee ikävästi runoja. Huomauta kuitenkin, jos joku kritisoi yksittäistä runoasi, että oikeastaan se toimii vain kontekstissaan.

Hanki ainakin kaksi runoilijakaveria. Niitä löytyy kivoista runotapahtumista. Toinen voi sitten kustannustoimittaa kokoelmasi (jollaisen kuitenkin päätit tehdä), ja toinen voi kirjoittaa siitä kritiikin. ”Mikä sisäpiiri?”

Jos olet miesrunoilija, ei ole haitaksi kasvattaa partaa tai pitkiä hiuksia. Kalju käy myös.

Jos olet naisrunoilija, on parasta ryhtyä äidinkielenopettajaksi.

Ota kantaa nykyrunon ilmiöihin. Esim. proosarunoa voi pikkuisen halveksia, sillä se vie ikävästi uskottavuutta säkeeltä. (Säkeen kriisi on muuten asia, josta on syytä olla huolissaan.)

Ole avantgardisti ja vihainen siitä, ettei avantgardea ymmärretä. Unohda autuaasti, ettei avantgardea koskaan ymmärretä omana aikanaan.

Ole yleensäkin usein helvetin kiukkuinen ja aina puolustuskannalla.

Ole vihainen erityisesti siitä, jos sinut niputetaan runoilijana samaan joukkoon kahden kaverisi kanssa tai ylipäänsä termien nykyrunous tai kokeellinen runous alle, sillä omat runosi ovat erityisempiä, ja tuollaiset yleistykset ovat muutenkin epä-älyllisiä. Kriitikoille voit sanoa, etteivät he selvästikään ole edes lukeneet teostasi.

Huolehdi, että mielipiteesi ovat oikeita. Näin vältät vääränlaiset vihamiehet. Älä ikinä, missään tapauksessa suututa muita runoilijoita!

Metatason jutut ovat hyviä, mutta älä sano sitä ääneen. Sen sijaan väitä, että runosi ovat hyvin vahvasti maailmassa kiinni, ainakin nyrjähtäneellä tavalla tai että ne hapuilevat kohti olemista tai että niiden merkitykset jäävät kutkuttavalla tavalla ammottamaan. Parasta olisi, jos saisit toisen kavereistasi sanomaan tämän jossain, koska omista runoista puhuminen on sillain helilaaksosmaisella tavalla noloa.

Peräänkuuluta keskustelua nykyrunoudesta. Ole kuitenkin useimmiten niin kiukkuinen ja katkera, ettei kukaan kavereitasi lukuun ottamatta viitsi keskustella kanssasi.

Opettele piilottamaan kirjalliset alluusiot runoihisi niin, etteivät edes kaverisi tajua niitä. Liian suorat viittaukset ovat passé, paitsi jos ne ovat ilmeisen ironisia. Internetin banaalia kielenkäyttöä voi sen sijaan hyödyntää runoissa vapaasti. (Vai onkohan toi juttu menossa jo ohi? Päätä asiasta kavereidesi kanssa.)

Osallistu yhteisölliseen runoblogiin, jossa voit julkaista kaikki hyvät pikku läpät, joita kaverisi voivat sitten fiilistellä.

Ihastele sitä, kuinka siisti taiteenlaji runous on, kun se on niin marginaalissa, mikä on vähän niin kuin underground. Totea samaan hengenvetoon, että on aivan perseestä, että runoudesta kirjoitetaan Hesarissa niin vähän, ja aina kun siitä kirjoitetaan, kirjoittaja ei ole selvästikään edes viitsinyt lukea niitä teoksia, joista kirjoittaa. (Tämä argumentti on muutenkin hyvä. Mainittiinko se jo jossain?) Sitä paitsi runous on nykyään tosi suosittua. Sen huomaa siitä, kun ihan tavallisetkin ihmiset tulevat runoklubeilla juttelemaan, mistä tulee mukava olo.

Jos joku kysyy, miksi runokirjoja ostetaan niin vähän ja miksi yliopistoissa tutkitaan enemmän Juhani Ahoa kuin suomalaista nykyrunoutta, vastaa että syy on proosan ylivallassa, mihin on syynä Hesari ja kustannuspolitiikka ja Hesari ja se, ettei runoutta markkinoida tarpeeksi. Huomauta, että runous ei kuitenkaan saa olla kaupallista eli sellaista mistä Hesari kirjoittaa.

Nykyään runoudessa voi käsitellä mitä aiheita vain, mutta älä kuitenkaan kirjoita rakkaudesta tai kuolemasta. Jos jostain syystä kuitenkin runoilet näistä aiheista, älä missään nimessä mainitse sanoja rakkaus, kuolema. Ylipäänsä kaikenlaista tunteilua tulee välttää. Tunteet ovat epäilyttäviä ja kaupallisia.

Tärkeintä onkin, ettet rakastu kumpaankaan kavereistasi ja ettei kumpikaan heistä kuole,

Mainokset
11 kommenttia leave one →
  1. elokuu 15, 2011 21:29

    Runosi ovat hyvin vahvasti maailmassa kiinni, ainakin nyrjähtäneellä tavalla tai että ne hapuilevat kohti olemista tai että niiden merkitykset jäävät kutkuttavalla tavalla ammottamaan.
    Hyvä Silvia!

  2. Kokeellismielinen permalink
    elokuu 16, 2011 00:03

    Höh. Yks Kake sanoi sen paremmin jo joku vuosi sitten. Onko kokeellisen runoilijan mollaaminen muotia, vai joko se on menossa muodista? Päättäkää blogaajakavereiden kesken.

  3. Anne permalink
    elokuu 16, 2011 14:52

    Hauska teksti. Runouskeskustelussa monesti häiritsee se, että joitakin keinoja (viime aikoina kait enemmän niitä n.s. kokeellisen runouden suosimia) nostetaan muita paremmiksi tai aikaamme sopivammiksi. Keinot kai kuitenkin valitaan sen mukaan, mitä runoilija haluaa runoilullaan ilmaista. Joidenkin asioiden kuvaamiseen sopii minän mystisten tuntemuksien keskeislyyrinen luotaaminen, jotkut taas ilmenevät paremmin sanoja saksimalla ja onomatopoeettisia ynähdyksiä jäljentämällä. Runon hyvyys ei palaudu keinoihin, vaan ilmaisuvoimaisuuteen. Tämä näyttää alan keskusteluissa joskus unohtuvan.

  4. elokuu 17, 2011 17:46

    Luutiissa keskustellaan aiheesta. Check it out: http://www.luutii.ma-pe.net/?p=496

  5. elokuu 19, 2011 07:50

    ”ammottamaan”; hih! :-) En tiennytkään, että tämä sana on jo yleistynyt melkeinpä muodiksi. Luulin, että vain minä (ja kenties jotkut minuun ironisesti viittavat ystäväni) suosin sitä. Itse viljelen sitä toki liikaakin, kun olen hurahtanut pukemaan Heidegger-lähtöisen filosofian ajatuskulkuja mahdollisimman toimiviksi suomen sanoiksi.

    Ystävällisin ammotuksin™
    Marko

  6. sarolehti permalink*
    elokuu 21, 2011 19:13

    Pahoittelen viivettä kommenttien hyväksynnässä. Olen ollut netin ulottumattomissa.

    – Veera

  7. syyskuu 4, 2011 10:48

    Keskustelu muuten jatkuu taas uusimmassa Parnassossa (4/2011), Parnasson blogissa http://www.parnasso.fi/2011/09/muovikuoressa/#comments sekä tietenkin Luutiissa: http://www.luutii.ma-pe.net/?p=496

Trackbacks

  1. Jäävuorten hiljaisuus – A brake « Jäävuorten kieltä
  2. Uudet vaatteet jo näkyykin, mutta missä keisari : Luutii

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: