Skip to content

Tuoksujen tulvaa

Touko 30, 2011

Ulla Ora:

Sain ensimmäistä kertaa käsiini saksalaisen Patrick Süskindin esikoisromaanin Parfyymi, joka ilmestyi vuonna 1986. Romaani keskittyy tuoksuihin, joiden kautta yhden ihmisen elämä ja samalla koko yhteiskunta kuvataan. Se on tarina orpopojasta Grenouillesta, joka poikkeuksellisen hajuaistinsa vuoksi päätyy Pariisiin valmistamaan parfyymeja. Poika elää hajuineen eristyneenä muusta maailmasta silloinkin, kun on tekemisissä muiden kanssa. Hän tappaa erään naisen vahingossa, koska haluaa ainoastaan tallentaa tämän tuoksun. Äärimmäisen herkästä hajuaististaan huolimatta Grenouille ei tunnistanut omaa tuoksuaan.

Kirjassa kuvaillaan kuinka Grenouille näki koko markkinapaikan hajuaistinsa välityksellä: ” Ja hän aisti tuon kaiken tarkemmin kuin moni olisi pystynyt silmillään näkemään, sillä hän aisti sen jälkikäteen, ja sen vuoksi ikään kuin intensiivisemmin: esanssina, jonkin menneen ytimenä, sieluna, jota eivät enää häirinneet nykyhetkeen tavallisesti liittyvät seikat, elävien ihmisten inhottava, kirkuvan äänekäs tungeksinta.”

Grenouille pääsee valmistamaan hajuvesiä erään Baldinin oppipoikana. ”Hän löytää Amor ja Psykhen – tuoksun, jolla on niin valtava voima, että se lyö laudalta sanat, näköaistimukset, tunteen ja tahdon.” Baladin rikastuu Grenoullen kustannuksella, mutta poika jatkaa uusien tuoksujen etsimistä.

”Hän ei pyrkinyt tekemään rahaa taidoillaan, hän ei edes halunnut elää sillä, jos mahdollisuuksia oli muitakin. Hän halusi päästää valloilleen sisimpänsä, ei muuta, sisimpänsä, jota hän piti ihmeellisempänä kuin kaikkea sitä, mitä ulkomaailmalla oli tarjottavana. ”

Vietettyään vuosia yksin erämaassa Grenouille  alkaa valmistaa enkelin tuoksua. Hän haluaa olla tuoksun kaikkivaltias Jumala, jollainen hän oli ollut yksin kuvitelmissaan erämaassa.

Romaani on lukukokemuksena jotain sellaista, mitä ei voi verrata mihinkään aikaisempaan. Tuoksu ei ole tekstissä vain tuoksu, vaan muistot, kaikki ihmiset ja päähenkilön koko minuuden voima. Koko kirja tuoksuu, jää hyllyyn odottamaan seuraavaa lukukertaa.

Parfyymi herkisti etsimään tuoksuja, ja onhan niitä kaikkialla, ja ne tuovat hetkiin muistoja. Ruisleipä tuoksuu mummolalle, koivun vastapuhjennut lehti kaipaukselle, helteinen kesäpäivä sairaalalle ja piparkakku odotukselle.

Advertisements
3 kommenttia leave one →
  1. sarolehti permalink*
    Touko 30, 2011 20:37

    Hajuaisti on muuten aisteista se, johon muistot liittyvät vahvimmin. Olen joskus miettinyt miksi näin on, koska hajuaistihan on ihmisellä varsin heikko ja sekundäärinen muihin aisteihin verrattuna. Silti se liittyy hyvin oleellisella tavalla juuri (tunne)muistoihin. Joskus kun olen mennyt takaisin tauon jälkeen johonkin paikkaan, jossa on voimakas tuoksu, sellainen jota ei muualla pääse haistamaan, haju tai tuoksu on se, joka tulee vastaan ensimmäisenä ja kertoo että täällä sitä taas ollaan. Monet tärkeät tuoksut jäävät mieleen, mutta hajumuisto on silti vain kalpea aavistus todelliseen tuoksuun verrattuna; muistan esimerkiksi hyvin miltä isoäitini kotona, erityisesti keittiössä tuoksui – se oli aivan erityinen tuoksu, jota ei ole missään muualla. Mielestäni muistan sen hyvin, mutta samalla tiedän, että jos vielä pääsisin haistamaan samaa tuoksua todellisuudessa, kokemus, tuoksun ”jälleenhaistaminen” (vrt. jälleennäkeminen) olisi paljon voimakkaampi ja toisi tunteet pintaan aivan eri tavalla kuin pelkkä muisteleminen. Kuitenkin, koska isoäitini on kuollut jo melkein kymmenen vuotta sitten ja hänen asuntonsa on myyty, on varmaa, että tuo tuoksu on iäti menetetty. En voi haistaa sitä missään muualla kuin ajatuksissani, joten siihen on tyydyttävä. Luulenpa että tuoksut ja hajut vaikuttavat ihmisen ajatuksiin, tunteisiin ja käyttäytymiseen paljon enemmän kuin tiedostamme, tai kuin toivoisimme. (Veera)

  2. Touko 31, 2011 12:11

    Tästä tekstistä tuli Proust mieleen, vaikka Proust ei taida kirjoittaa hajumuistista (vai muistanko väärin?). Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanisarjan ensimmäisessä osassa muistot (eli koko romaani) nousee teekupista – kyse on siis makumuistista. Myöhemmissä osissa tunnevyöryn synnyttävät tuntoaisti (karkea pyyhe) ja kineettinen muisti (kaatuminen).

    Minusta kaikki muistamiseen liittyvä on aina ollut traagista. Millä tavalla – ymmärsin sen kunnolla vasta Proustia luettuani. Muisti on tahdosta riippumaton. Se on kauheaa. Sen vielä siedän, että aistit tuovat mieleen muistoja, jotka luulin unohtaneeni. Mutta että sen minkä haluaisi muistaa, unohtaa. Kestämätöntä.

  3. Touko 31, 2011 12:12

    * nousevat teekupista. Olin niin tunteikkaana, että unohdin kongruoida.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: