Skip to content

Mikä ruotsalaisissa dekkareissa viehättää?

Touko 22, 2011

Arto Vaahtokari:

Kun tutustuin Åke Edwardssoniin ja hänen Winter-sarjaansa, en ollut aiemmin lukenut yhtään ruotsalaista dekkaria. Innostuin Edwardssoniin kun sain tietää hänen kirjoittavan Göteborgista, entisestä kotikaupungistani. Dekkareiden päähenkilö on rikoskomisario Erik Winter, joka kaiken lisäksi asuu aivan entisillä kotikulmillani. Kirjat sisältävät paljon taitavaa urbaanin Göteborgin kuvausta. Winter kuuluu ruotsalaiseen ylempään keskiluokkaan, jonka kattama joulupöytäkin on kuin taideteos:

 Allt stod på bordet klockan halv två, och på diskbänken, arbetsbänken, spisen: två sorters sill respektive strömming, ägghalvorna med räkor och majonnäs, rödbetssalladen, den kallrökta laxen, Janssons, köttbullarna, prinskorvarna, revbenen, rödkålen, omelett med gräddiga trattkantareller, rågbrödet, smöret, sextonmånaders svecia. Julmust, öl och brännvin. Det var inte ett överdrivet julbord. Men det var bra.

Winter hade rosor på kind.

”Jag ber om ursäkt för denna torftiga måltid”, sa han. ”Och för min fula fru.” Ett kinesiskt talesätt inför banketter. Elsa tyckte inte det var roligt. Ingen tyckte det var roligt. Han kanske var matberusad, utan att ens ha börjat äta.

(Den sista vintern, s. 226)

Tällaisesta juhlapöydästä on pitkä matka suomalaiseen sinappikinkkuun ja kossuun. Näin karusti Marko Kilven kirjan Kadotetut päähenkilö, poliisimies Olli Repo kuvaa suomalaista keskiluokkaisuutta:

Kuinka paljon keskuudessamme, kaduilla ja kauppajonoissa, kulkee väkivaltaa kihiseviä näkymättömiä petoja, jotka elävät silkasta tuhosta ja hävityksestä? Kotikutoinen, sinivalkoinen väkivaltarikollisuus kertoo siitä jotain, sillä juuri se on koko kansan rikollisuutta, ei pelkästään syrjäytyneitä koskevaa lieveilmiötä.

Näennäistä mallielämää elävässä perheessä insinööri-isä tappaa poliitikkoäidin lukemattomilla veitseniskuilla pienen tyttölapsensa silmien edessä. Toisaalla nuhteetonta elämää elänyt perheenpää teurastaa koko perheensä, äidin ja neljä lasta, juhannusjuhlan päätteeksi.

(Kadotetut, s. 145)

Vaikka edellä olevat tekstikatkelmat ovat vain lyhykäisiä otoksia, ne edustavat mielestäni hyvin ruotsalaisen ja suomalaisen jännityskirjallisuuden välisiä kulttuurieroja. Suomalainen dekkaridiskurssi tuottaa usein konservatiivista ideologiaa. Toki tähän on poikkeuksiakin, muiden muassa Leena Lehtolainen ja Pirkko Arhippa, jonka viimeisin teos Kipunuora (2010) kuvaa lesbosuhteessa elävää poliisinaista.

Ruotsalaiset kertojat vaikuttavat minusta yksinkertaisesti tyylikkäämmiltä, vaikka tällainen arvolauselma onkin problemaattinen. Kuvaus on hienosyisempää ja henkilöiden valotus on monipuolisempaa. Esimerkiksi Katarina Wennstamin vastikään suomennettu Tahra (2011) käsittelee prostituutiota ja ihmiskauppaa, mutta Wennstam ei sorru suoriin moraalisiin kannanottoihin ja paasaamiseen, vaan antaa lukijan tehdä omat johtopäätöksensä kirjan henkilöhahmojen kautta.

Jännittävän kirjan voi kirjoittaa ilman banalisointia ja mustavalkoisuutta. Päähenkilön ja loppuratkaisun ei välttämättä tarvitse palauttaa kuria ja järjestystä, eikä pahan tarvitsisi aina saada palkkaansa – eihän se todellisessa elämässäkään saa. Jännärigenren tuottamaan ideologiaan tosin kuuluu rikosta edeltäneen status quon palauttaminen, mutta ei se minusta välttämätöntä ole.

Sama koskee suomalaisten sankareiden yleistä heteronormatiivisuutta. Tarkoitan tässä samaa kuin brittiläinen kirjallisuustieteilijä Gregory Woods, joka esittää, että miehille tarkoitetussa fiktiossa näytetään toisinaan tarvittavan queer-hahmo varmentamaan kirjan keskushahmon tai kertojan heteroseksuaalisia siteitä, ja tämä prosessi ulottuu kirjan mieslukijaan saakka. Homoseksuaalinen hahmo saatetaan tarvita myös epäluotettavuuden merkityksen kantajaksi. Suomessa dekkarikirjallisuus näyttää ainakin kirjamarkkinoinnin perusteella olevan tyypillistä miehille ajateltua kirjallisuutta, vaikka luulen kyllä, että aika suuri osa lukijoista kuitenkin on naisia. Tässä mielessä monet ruotsalaisteokset ovat melko gender-neutraaleja.

Kunpa joku tekisi suomalaisten ja ruotsalaisten rikosromaanien vertailevan analyysin!

Advertisements
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: