Skip to content

Puhelinkoppi ja runous

Touko 7, 2011

Teppo Paulasto:

Minun pitää mainita alkuun päätoimittajan pyynnöstä joitakin hakukonetärppejä, siis: Panu Rajala, härmistyminen, groteski, jytky, mielentilatutkimus.

Tämä juttu kertoo melko äskettäin kadonneesta maailmasta, jossa ihminen talosta ulos käveltyään oli tavoittamaton ja vapaa kuin jumalat. Ellei hänen kulkunsa ollut niin ennustettavissa, että hänet tavoitti kyläpaikasta tai kahvilan puhelimella. Kolikkotoimisia lankapuhelimia oli sijoiteltu ympäri taajamia sittemmin katukuvasta hävinneisiin koppeihin. Näistä kulkija saattoi soittaa.

Astuessa eriöön joutui ensimmäiseksi aistimaan tympeän lemun, joka johtui juopuneiden tavasta käyttää koppeja käymälöinä. Luettelot oli usein revitty silpuksi, joskus puhelinkin murjottu. Koppi edusti samaa vanhaa perus-Suomea kuin heinälato tai maitolaituri, ja romanttiset ulottuvuutensa oli silläkin. Huomasin tämän muokatessani tekemääni runoa “Yöntummat siivet”. Nimi on napattu Unto Monosen samannimisestä raastavasta tangoklassikosta, jonka tunnetuin esittäjä on Reijo Taipale. En yritä mahduttaa tekstiä tähän kokonaan.

Olin sivarikurssilla Leivonmäellä kevättalvella -88  Kivisuon kurssikeskuksessa, jossa koulutettiin lisäksi mm. tiehöylänkuljettajia. Usein röpöttelimme yhdessä keskikaljaa paikallisessa baarissa, johon sijoitin 20 vuotta myöhemmin runoni. Kyräilimme toisiamme ja paikalliset meitä. Tunnelma oli hiipivän aggressiivinen. Katkelma toisesta säkeistöstä:

Minä olen se mies,
joka sinua rakastaa, ja luurin lyöt
korvaan, seison puhelinkopissa
niin kuin diskossa, valot väpättää
ja toisilla käy flaksi.
Kenen kanssa sinä saatana nukut?

Törmäsin ongelmaan. Eihän puhelinkoppeja ole ollut missään yli vuosikymmeneen. Pitääkö käytöstä poistunut teknologia runossa päivittää, vai kuvatako reilusti 80-lukua?

Eräänä iltana meidät kuljetettiin bussilla Jyväskylään viihteelle. Joitakin onnisti, mutta useimmat palasivat bussilla havumetsän ja lumen saartamaan kurssikeskukseen, jossa ei ollut yhtään naista. Tummassa laskuhumalassa pakkasyössä, viinattomassa tuppukylässä. Kolmas säkeistö:

Tänäkin yönä iskelmät satavat
suolaa minun haavoihin,
Taunus ei käynnisty.
Jos minä tekisin runon, nauraisit
sinä sillekin. Älä nyt itke,
ota taksi taikka keksi.
Aja sinä poika trukkia vaan.

Kun purkauduimme bussista asuntolaamme, niukasti välttäen tappelun tiehöyläkuskien kanssa, huomasin yhden kuskin eronneen toisista. Turhautunut mies kahlasi lumessa valopiirin rajalle takki auki ja kerran toisensa jälkeen karjui päin taivasta: “Minä haluan naisen!” Elokuvatunnelman täydensi puhelinkoppi, jonka rikkinäinen valo välähteli pimeydessä. Tajusin, että muistan sen lopun ikääni. Ja mitä en muista, valehtelen paremmaksi.

Advertisements
3 kommenttia leave one →
  1. sarolehti permalink*
    Touko 7, 2011 09:00

    Mitäköhän Mark nyt tuumaa, kun minut on näin ylennetty päätoimittajaksi? (Veera)

    • Teppo Paulasto permalink
      Touko 7, 2011 10:40

      Hups, lipsahti. Ehkä Mark pystyy sulattamaan tämän, ehkä.

  2. sarolehti permalink*
    Touko 15, 2011 14:13

    Sulatan, mutta en ehkä kestä. Aistivoimainen tarina. Niin todellinen. Tulee mieleen oma 80-luku, kun pyörin Savonlinnassa, Tampereella, ehkä Humppilassakin. Oi tuota suomailaista miehistä purkautumista. Tuskallista, hiljaista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: