Skip to content

Kielen aika

huhtikuu 15, 2011

Matti Itkonen:

Aarni Penttilä valittiin Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun suomen kielen professoriksi vuonna 1936. Hänen pääteoksensa Suomen kielioppi ilmestyi 1957. Se on kiehtonut minua siitä hetkestä saakka, kun sen ensimmäisen kerran käsiini sain. Soisin jokaisen kirjoittamisen kanssa tekemisissä olevan ihmisen tuon sisällöltään varsin perinjuurisen kirjan tuntevan.  Kaksi muuta kielelliseen yleissivistykseen kuuluvaa teosta ovat Osmo Ikolan toimittama Nykysuomen käsikirja ja Terho Itkosen Kieliopas. Niistä ensimmäinen julkaistiin 1971 ja jälkimmäinen 1982. Myös tähän läsnä olevaan kielen aikaan kaikki kolme opusta sopisivat virheettömyyden suuntaviitoiksi. Muoti-ilmauksista Nykysuomen käsikirjassa sanaillaan näin:

Kielenkin yhteydessä voidaan puhua muodista. Monesti on huomattu, että jotkin tietyt sanat tai tietynlaiset ilmaukset ovat päässeet kielenkäyttäjien erityiseen suosioon, ts. tulleet muotiin. Nykyisessä kirjakielessämmekin viljellään eräitä sanoja ja ilmauksia niin runsaasti, että jo pelkästään niiden tiheä toistuminen tympäännyttää sellaista lukijaa, jonka kielikorva ei ole aivan turtunut. Sitä häiritsevämmiltä tällaiset ilmaukset tuntuvat, jos ne ovat kuvallisia tai muuten jossakin suhteessa erikoislaatuisia. Monet muoti-ilmaukset ovat sinänsäkin huonoja: epäloogisia, merkitykseltään epäselviä tai liian silmäänpistävästi vieraiden mallien mukaisia. Liiallinen muoti-ilmausten viljely on ensisijassa kirjoitettua kieltä vaivaava sairaus; monet niistä kuuluvat nimenomaan paperikieleen.

(S. 113 [1983, 7., tarkistettu painos].)

Osa muoti-ilmauksista vaikuttaa ajattomilta sekä ylisukupolvisilta: seuraajat perivät ne edeltäjiltään. Sellaisia sanoja näyttäisivät olevan esimerkiksi omata, osalta, suhteen ja puitteet. Kielen ajassa esittäytyy myös ilmauksia, jotka ovat tunnusmerkillisiä aina kullekin nykyhetkelle vuorollaan. Tätä nykyä kirjoitettua ja puhuttua kielenpartta piinaavat eritoten sanat: kokea, haastava, haastaa sekä tuunata. Niiden merkitys jää miltei jokaisessa esiintymisyhteydessään liian epäselväksi.

Joku käy elokuvissa ja saa elokuvakokemuksen tai elokuvaelämyksen. Sen jälkeen hän julistaa mielipiteensä kaikkien kuuluville: ”Koin elokuvan taide-elokuvana!” Asiaa ei lainkaan auta, että essiivin na-päätteen asemesta käytetään translatiivin ksi-päätettä, taide-elokuvaksi. Kyse ei ole kokemisesta vaan oman näkemyksen ilmaisemisesta. Paljon täsmällisempää olisi pukea ajatusten sisältö sana-asuun ja todeta vaikkapa tähän tapaan: ”Mielestäni elokuva oli taide-elokuva.” Tai sama asia toisin sanoin ilmaistuna: ”Pidin elokuvaa taide-elokuvana.” Silloin kaikki sanoman vastaanottajat ymmärtäisivät sen todellisen merkityksen.

”Onpa haastava tehtävä. Tämä romaani totta totisesti haastaa minut.” Mitä ponnekkaalla toteamuksella mahdetaan oikeastaan tarkoittaa? Haastetaanko joku raastupaan tai Sävellahjaan? Vai voiko olla kysymys puhuvasta teoksesta, joka haastaa, haastelee tai jutustelee kuulijansa ajankuluksi. Siinäpä sitä riittääkin tuumiskeltavaa.

Ihmisille annetaan elämäntapaohjeistusta lukuisissa aikakauslehdissä ja televisio-ohjelmissa. Silloin tavataan usein hokea: ”Tuunaa kotiisi itsesi näköinen keittiö.” Kielenhuoltoon vakavasti suhtautuva lukija tai katsoja kummastelee, mitä hänen tulisi tehdä. Pitäisikö kenties maalata seinät, hankkia upouusi astiasto, vaihtaa kaapistoa tai käydä ostamassa Alvar Aallon suunnittelema pöytä? Vai olisiko sittenkin kipaistava lähikioskille tarkistamaan, joko viimeisin Jere-sarjakuva-albumi olisi myynnissä? Tuunasen perheen vaiheikasta elämää on hymyilyttävää seurata.

Sanomalehtien viikoittaiset ruokasivustot ja alan aikakauslehdet ovat singonneet käyttöön omituisen ilmauksen: jämät. Jopa näyttävissä otsikoissa kirjoitetaan lukijoita opastavasti sekä luultavasti niin ikään sivistämään pyrkivästi ruoanjämistä tai jämäruoista. Menneinä vuosikymmeniä katupoikakielessä puhuttiin tupakan tai savukkeen jämistä. Gastronomisena sanavalintana termi jämä tai jämät on harvinaisen epäonnistunut, vastenmielinenkin. Paljon hienostuneempaa olisi kirjoittaa vaikkapa rippeistä. Myös ilmaus tähteet saattaisi joissakin yhteyksissä menetellä. Ensimmäinen askel kultivoitumisessa, viljeltymisessä olisi harjaantua käyttämään ruuan sijasta taivutusmuotoa ruoan. Kukaties vaikka sillä tavoin saataisiin herkkusuisuuden ihannetta vaivihkaisesti vaalittua ja edistettyä.

Vanhoissa ruokakirjoissa esiintyy termi seisomapöytä. Yksikään pöytä ei istu tai ole makuuasennossa. Siksi nykykielinen ilmaus seisova pöytä on kummallinen. Olennainen määrittelynäkökulma onkin tässä kohdassa aterioijan, ruokailijan asemoituminen: hän seisoo pöydän vierellä annostaan kootessaan. Silloin tällöin käytetään niin ikään sanaa noutopöytä. Olisikohan asiakkaan silloin syytä viedä koko pöytä mukanaan? Kannattanee kuitenkin ensin syödä; sen jälkeen on enemmän voimia myös puurtotehtävien tekemiseen.

Kielen aika tarkoittanee niin ikään sukupolven aikaa. Yhdistäessään ihmisiä toinen toiseensa se myös sulkee joitakuita ulkopuolelleen. Kieli toisten olemisen kotina merkitsee toisille vierauden tyyssijaa: tunnetta maailmasta ja nykyhetkestä loitontumisesta. Kun ihminen ikääntyy, hän toiseutuu tai muukalaistuu suhteessa itseensä ja ympäröivään todellisuuteen. Siihen ei kukaan tietoisesti pyri. On parempi kyetä minuttelemaan kuin sinuttelemaan itseään. Olemistavoitteeksi asetettakoon siis minuuntuminen: tuleminen minuiksi itsensä sekä oman aikakautensa kanssa. Sellaisessa kielikodissa on turvallista asua.

Advertisements
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: