Skip to content

Mystiikan maisteri

maaliskuu 22, 2011

Riikka Heinonen:

Kentin yliopistossa voi opiskella kahdessa vuodessa mystiikan maisteriksi. Mystiikan maisteri hallitsee mystiset ja uskonnolliset kokemukset, uskontotieteen laaja-alaisen kentän sekä filosofian, teologian, parapsykologian, antropologian, historian, kirjallisuuden ja taidehistorian perusteet. Tulevat maisterit tutustuvat minään ja kosmokseen Intian uskonnollisessa ajattelussa, idän mystiikan psykologiaan sekä läntisen mystiikan tradition perusteisiin. Maistereilla on mahdollisuus tutustua myös luonnon mystiikkaan, lännen mystiikkaan, kiinalaiseen filosofiaan ja mystisiin naisiin. Mystiikan maisteriksi valmistavaan koulutukseen toivotaan hakemuksia valmistuneilta, akateemista taustaa uskontotieteessä, teologiassa, filosofiassa tai psykologiassa omaavilta henkilöiltä. Osa opiskelijoista jää valmistumisensa jälkeen tekemään lisätutkimusta mystiikan parissa. Itsenäistä tutkimusta voi tehdä myös parapsykologian, uskonnon ja kirjallisuuden, uskonnon ja taiteen tai pyhän taiteen ja symboliikan piirissä. Mystiikan maisterit löytävät valmistumisensa jälkeen paikkansa hyvinkin erilaisista työyhteisöistä. Somerset Roadin ja Canterbury Roadin kulmassa sijaitsevalla Ashfordin Shellin rakennustyömaalla työskentelee ainakin yksi mystiikan maisteri. Kuuleman mukaan maisteri aistii mihin kohtaan seinää tiili kannattaa kulloinkin sijoittaa.

Advertisements
2 kommenttia leave one →
  1. sarolehti permalink*
    maaliskuu 22, 2011 08:59

    No on se hyvä, että maistereille löytyy töitä! (Veera)

  2. maaliskuu 22, 2011 10:37

    hyvä! mutta miksi juuri kahdessa vuodessa, miksei kahdeksassa???

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: