Skip to content

Omistushaluinen

tammikuu 14, 2011

Teemu Helle:

Kirjallinen sairaskertomus, osa 2.

Olen hämmennyksissäni, yksinäinen ja epävarma. Saatan olla vapaapäivällä, tai palkkatöistäni juuri kotiin tullut, väsynyt ja piristystä kaipaava. Kenties huvittuneisuus, jopa hersyvä nauru voisi olla paikallaan. Tai ehkä sittenkin kaunis ja ilmava lause kuten Vargas Llosalla tai Bernhardin metron vakaudella eteenpäin kulkeva proosa, jossa vähän väliä pysäkit kiinnittävät huomion johonkin erilaiseen, erikoiseen.

Muistan nähneeni insertin, en muista missä televisio-ohjelmassa, jossa visiteerattiin kirjallisuus- ja kirjailijapariskunta Hämeen-Anttilan kotona. Useimpien mielestä sellainen kirjojen paljous ja samalla järjestäytymättömyys olisi kai epäsiisteyttä, mutta minulle se edusti jonkinlaista ihannetta, johon en kuitenkaan halunnut pyrkiä. Kirjoja oli joka nurkassa pinottuina, hyllyt olivat täysiä – omatkin hyllyni ovat täysiä, mutta nurkat olen pyrkinyt pitämään pölylle vapaina alueina. Silti välillä tunnen, että kirjojen haaliminen on riistäytynyt käsistä.

Kirja on minulle tottakai ennen muuta formaatti sisällölle, mutta arvostan sen esineellisyyttä myös. Kirja on kaunis esine. Lisäksi liitän siihen laaja-alaista löytämisen ja onnellisuuden estetiikkaa; muistan, kuinka vaimoni kanssa löysimme eräästä helsinkiläisestä antikvariaatista kirjan, joka oli painettu sekä Ateneumissa 16.2.-26.5.1996, että Turun taidemuseossa 26.6.-1.9.1996 järjestettyjen Akseli Gallen-Kallela –näyttelyiden yhteyteen. Teos on vähintäänkin massiivinen kooltaan ja sisällöltään. Näyttelyissä esillä olleet Gallen-Kallelan työt on valokuvattu ja niiden oheen on kirjoitettu pieni esittelyteksti. Teos on kaunis ja ruokkiva retrospektiivi Gallen-Kallelan taiteeseen. Laadukas paperi sekä suurikokoiset kuvat antavat näkymän, jonka ääreen on helppo unohtua pitkäksi aikaa, erikoinen kansi houkuttelee vieheen lailla. Alun laaja esittely siivittää alusta vauhtiin, parhaimmillaan jopa tutustumaan syvemmin aiheeseen.

Vaimoni nykäisi hihasta ja sanoi löytäneensä mahtavan opuksen, mutta sen hinta hiukan hirvitti, koska kyse oli kuitenkin ”käytetystä kirjasta käytettyjen kirjojen liikkeessä”. Pyysin häntä näyttämään löydön. Neuvotteluja ei tarvittu. Kotimatkalla kumpaisenkin posket hehkuivat onnellisuutta, yhteinen aarre oli löytynyt. 25 euroa sellaisesta tunteesta ei ollut mitään.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: