Skip to content

Muutinko elokuvan alkuun vai Syyskadun kulmaan

tammikuu 8, 2011

Mark Mallon:

Muutin juuri Porvoosta toiseen kaupunkiin. Uusi asunto on isompi kuin entinen. Lattiat ovat leveää lankkua kuten edellisetkin lattiat, ja nykyisillä seinillä on ikää noin sata vuotta, kuten aiemmillakin seinillä. Porvoon asunnossa oli kaakeliuuni, joka oli kuin lämmintä, vitivalkoista pehmeää ihoa yön kylmyydessä.

Täällä uudessa asunnossa entisestä uunista on jäljellä vain muisto, toisin sanoen laudoista tehty paikkaus olohuoneen nurkassa. Toinen lautalattiapaikkaus löytyy olohuneen keskeltä. Ensin ajattelin, että siinä on luukku, luukku jonnekin, mutta myöhemmin eräs sodan nähnyt, asunnossa vieraillut mies kertoi, että kyse on pommin aiheuttaman tuhon korjauksesta.

Sanottakoon, että asun nykyään Syyskadun ja Kesäkadun risteyksessä. Ulkona on pimeämpää kuin Porvoossa, koska lunta on vähemmän, eikä katuja juuri valaista. Risteyksen ympäristössä on jotain outoa.

Matalalla liitävät lentokoneet halkovat sumuista ilmaa Syyskadun suuntaisesti, käyttäen valonheittimiä auroina, jotka kolmioina lataavat taivaaseen nopeasti toteutuvia odotuksia.

Muuttopäivän iltana seison Syyskadulla ulko-oven edustalla, ja juuri ennen kuin kaivan avaimet taskustani astuakseni rappukäytävään, ja katson taakseni, vastakkaisen talon ikkuna avautuu. Sieltä kurkkii isohko rouva, joka metallisella mutta lempeällä äänellä sanoo: ”Haloo. Haloo.” Katson häntä kuin en tuntisi häntä, enkä tunnekaan. Sitten hän sanoo: ”Eikä kukaan vastaa.”

Nainen sulkee ikkunan. Kaivan avaimet taskusta, avaan oven. Katson taas taakseni. Naisen ikkuna avautuu. Hän kurkkii ikkunasta ja sanoo: ”Haloo. Haloo.” Vastaan ujosti mutta lempeästi: ”Haloo”. Ikkuna sulkeutuu ja nainen katoaa.

Avaan oven. Katson taas taakseni. Ikkuna avautuu. Nyt naisella on rinnat paljaana. Hän sanoo metallisella mutta lempeällä äänellä: ”Haloo. Haloo.” En vastaa. Sitten hän sanoo: ”Eikä kukaan vastaa.”

Nainen sulkee ikkunan. Kaivan avaimet taskussa, avaan oven. Kotonani kolmannessa kerroksessa katson naisen ikkunaan. Ikkuna on pimeä, kuten omakin. Hänestä ei näy häivähdystäkään.

Tänään  kävi samalla tavalla. Kun olin astumaisillani ulko-ovesta rappukäytävään, ja katsoin taakseni, vastapäisen talon ikkuna avautui lyhyen ajan sisällä kolme kertaa. Naisen ääni oli häkellyttävän metallinen ja lempeä. ”Haloo. Haloo.” Tauko. ”Eikö kukaan halua vastata minulle?” Tauko. ”Haloo. Haloo. Haloo.” Kolmannella avauksella nainen oli paljain rinnoin.

Muttopäivän jälkeisenä aamuna katsoin myös Kesäkadun puoleisesta ikkunasta. Risteykseen ajoi sininen pakettiauto. Se kääntyi sohjossa vaivalloisesti, ja jäi vastapäisen pizzerian eteen. Autossa oli kaksi miestä, jotka eivät nousseet ulos. Menin keittiöön keittämään kahvia. Palasin ikkunalle kahvikupin kanssa. Katsoin ikkunasta. Miehet istuivat vielä autossa.

Iltapäivällä menin pizzeriaan. Miehet istuivat vielä autossa. Vilkaisin heitä ohimennen. Toinen katsoi eteensä ja pyöritti peukaloita. Toinen selaili kämmentietokonetta. Kun palasin pizzeriasta, miehet istuivat vielä autossa.

Yöllä menin taas Kesäkadun ikkunalle. Auto oli lähtenyt. Alkoi viikonloppu. Unohdin auton. Miksi sitä pitäisi muistaakaan.

Kolme päivää myhemmin, maanantaiaamuna auto kaartoi taas Kesäkadun kulmaan. Tiesin miten käy. Se seisoo siinä koko päivän. Myös seuraavan päivän. Kaikki päivät perjantaihin asti. Sininen paku, jossa kaksi miestä. Toinen pyöritää peukaloita, toinen tutkii tietokonetta.

Olin oikeassa.

Nyt on perjantaiyö. Auto on poissa. Asunnossa on hämärää, koska lamppuja ei ole vielä sijoitettu kohdalleen. Avattujen laatikoiden rivistöt myötäilevät seiniä.

Ensi keskiviikkona menen taas pizzeriaan. Siksi että siellä saa hyvää pastaa, ja siksi, että ravintola olisi liian tyhjä, jos en sinne menisi. Aion kysyä italialaiselta tarjoilijattareltta, mitä nuo miehet autossa tekevät. ”Näkeehän sen”, tarjoilija vastaa. ”He tarkkailevat”.

Raporttini kuvitukseksi julkaisen elämäni ensimmäisen Harmony-ohjelmalla tekemäni piirroksen.


Advertisements
6 kommenttia leave one →
  1. sarolehti permalink*
    tammikuu 8, 2011 16:04

    Haluan jatko-osan, jossa kerrotaan enemmän vakoojapakusta! Jännäks menee… (Veera)

  2. Mark Mallon permalink
    tammikuu 8, 2011 22:28

    Tänään pakuja oli poikkeuksellisesti kaksi. Molemmat sähkönsinisiä, mikä on aika harvinainen väri autolle. (Mark)

    • sarolehti permalink*
      tammikuu 8, 2011 23:55

      No aika amatöörivakoojia jos valitsee noin huomiotaherättävän värin…kö? Ja onneksi olkoon, Mark, äskeinen kommenttisi oli blogin 666. kommentti! (Veera)

      • sarolehti permalink*
        tammikuu 9, 2011 13:40

        Luultavasti kaikkien asioiden läpinäkyvyyden edistämistä ajava laki sanoo, että vakoilijan pitää olla näkyvä. (Mark)

      • sarolehti permalink*
        tammikuu 9, 2011 16:02

        :D (Veera)

  3. tammikuu 9, 2011 20:00

    hmmm… et välttämättä muuttanut elokuvaan, vaan toiseen todellisuuteen….

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: