Skip to content

Unikkosyndrooma

tammikuu 2, 2011

Veera Antsalo:

Suomalaista kulttuuria vaivaa oireyhtymä, jonka nimeän täten unikkosyndroomaksi. (Tai sitten – vaihtoehtoisesti – kyse on omasta esteettis-sensitiivisestä oireyhtymästäni.)

Kaikkihan tietävät Marimekon kuuluisan, alunperin Maija Isolan vuonna 1964 suunnitteleman Unikko-kuosin, joka teki menestyksekkään paluun reilu kymmenen vuotta sitten leviten kaikkialle; sisustustekstiileihin, laukkuihin, kesähattuihin, sateenvarjoihin, luottokortteihin, mukeihin, kännyköihin, vihkoihin, kyniin, kumisaappaisiin, tarjottimiin, patalappuihin, petivaatteisiin, meikkilaukkuihin, avaimenperiin, heijastimiin, pyyhkeisiin, magneetteihin, kävelysauvoihin…käytännöllisesti katsoen koko Suomi tapetoitiin eri värisillä ja -kokoisilla unikoilla. Eikä vain koko Suomi – Unikkoa vilauteltiin myös Sinkkuelämää-sarjassa ja luksuskenkämerkki Manolo Blahkin naitti Unikko-kuosin ja piikkarit.

Vuosikymmenessä pahin Unikkobuumi on mennyt ohi, mutta kuosi pitää pintansa edelleen. Armon vuonna 2011 Särön toimistossakin on Unikko-serviettejä (kuka siitäkin on vastuussa?!? Kysynpä vaan.)

Henkilökohtaisesti olen täysin allerginen Unikko-kuosille. En voi sietää sitä. Se on tullut silmille yksinkertaisesti jo niin monet kerrat, että niitä kirvelee. Luultavasti en pystyisi salaamaan inhoani, jos saisin lahjaksi Unikko-kuosisen esineen. Kerran sain noilla raivostuttavilla kukilla kuositetun postipaketin. Olisin lähettänyt paketin bumerangina takaisin lähettäjälleen, ellei sisällä olisi ollut odotettua kirjaa.

Kuosin ärsyttävyyden syy on juurikin sen suosiossa, ei kuviossa sinänsä, joka olisi silmiini varmasti ihan neutraali, jos se ei olisi kymmenen vuotta sitten levinnyt kaikkialle.

Unikon kohdalla minun on pakko kysyä: mistä tämä laumasieluisuus johtuu? Miten yksi onneton kuosi voi saavuttaa niin hegemonisen aseman, että osa ihmisistä allergisoituu sille?

Unikko-hegemonia kertoo mielestäni suomalaisen kulttuurin vaihtoehdottomuudesta yleisemminkin; Suomeen mahtuu vain yksi ilmiö, puheenaihe, uutinen tai kuosi kerrallaan. Ei kahta, ei kolmea, neljästä puhumattakaan. Vain yksi.

Toivotan hyvää uutta vuotta kaikille Särön lukijoille. Toivottavasti jaksatte penkoa marginaaleja ja vaihtoehtoja niiden eniten puffattujen, ensimmäiseksi ja useimmin naamalle työnnettyjen kulttuurituotteiden ja -ilmiöiden alta, päältä, sivulta ja välistä. Luvatkaa mitä lupaatte tai olkaa lupaamatta mitään, minä lupaan ostaa Särön toimistolle uusia, unikottomia serviettejä, ihan vain oman hyvinvointini tähden.

Advertisements
6 kommenttia leave one →
  1. tammikuu 3, 2011 10:40

    Kolme graania ooppiumia, Veera!

    • sarolehti permalink*
      tammikuu 3, 2011 13:55

      Mikä on graani? (Veera)

      • tammikuu 3, 2011 15:05

        Graani on vanha painon mittayksikkö.

        Sanan kantasanana on latinan granum ’jyvä’, ja se on alun perin vastannut yhden viljanjyvän painoa.

        Graani oli määritelty Ruotsissa eri tavaroille eri tavoin, ja sen paino on vaihdellut 50 ja 65 milligramman välillä. Jalokivien ja helmien painona se oli 1/4 karaattia, kullan ja hopean painona 1/12 karaattia eli 811,999 mg.[1].

        Ennen metrijärjestelmän käyttöönottoa apteekkitavaroiden graani oli 1/20 krupulaa eli 1/60 drakhmaa, eri aikoina välillä 60,0 – 62,1 mg.[1]. painoi noin 61,8 mg.

        Yksi unssi (29,69 g) vastasi 280 graania. Saksassa tavallisin oli Nürnbergin graani, joka oli 1/5760 naulaa eli 62,1 mg.[1]

        Anglosaksisissa mittayksiköissä graani (engl. grain) on yhtä kuin 1/7000 paunaa[1][2] eli 64,79891 milligrammaa. Vaikka käytössä on erilaisia anglosaksisia naulan määritelmä (avoirdupois ja troy), graanin massa on yksiselitteinen.

        Avoirdupois-naula vastaa 7000 graania ja troy-naula 5760 graania. Avoirdupois-unssi vastaa 437,5 graania ja troy-unssi puolestaan 480 graania. (by winkupedius mulberius)

        ja terv, Eljas

  2. Veera permalink
    tammikuu 3, 2011 23:22

    Ja kiitos. Tämä oli varsin tyhjentävä vastaus:) Ei tartte mennä Wikipediaan.

  3. Mark Mallon permalink
    tammikuu 8, 2011 11:39

    Olisiko ne servietit jääneet sinne edellisen asukkaan jäljiltä?

    • Veera permalink
      tammikuu 8, 2011 13:42

      Ei. Kyllä ne tuli muuttokuorman mukana! Mut mä kestän niitä, kun ne on vihreet eikä siniset…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: