Skip to content

Paljon puhetta patsaista

joulukuu 2, 2010

Riikka Heinonen ja Matias Haakana (kuvat):

Helsinkiläiset ovat aina olleet kiinnostuneita kotikaupunkinsa patsaista. Kaupungin muistomerkit ja monumentit herättävät voimakkaita tunteita – milloin puolesta, milloin vastaan. Erityisesti kaupunkilaisia ovat puhuttaneet kotimaisten suurmiesten muistomerkit.

Suomalaisen monumenttitaiteen 150-vuotinen historia on ajoittain saanut surkuhupaisia piirteitä. Kotimaisen kuvanveiston tragikoominen aikakausi alkoi, kun Walter Runeberg joutui vuonna 1894 suurennuttamaan Aleksanteri II:n muotokuvan omalla kustannuksellaan Ranskassa ja hankkimaan vielä kaupan päälle Venäjältä todistuksen, että veistos oli varmasti tsaarin näköinen. Tragedia jatkui, kun Aleksis Kiven hauta haluttiin avata, jotta voitaisiin varmistua Wäinö Aaltosen veistämän muistomerkin näköisyydestä. Tässä muutamia poimintoja pääkaupungin patsassodan ikuisista kiistakappaleista.

Liian abstraktit ratkaisut
Kuvanveistäjä Pekka Jylhän suunnittelema UKK-muistomerkki Finlandia-talon kupeessa herätti pitkään keskustelua. Presidentti Urho Kekkoselle toivottiin Helsinkiin näköispatsasta, mutta vuonna 2000 paljastetusta pisaran muotoisesta vesialtaasta ja sen päälle taivutetuista pronssikäsistä koostuva Lähde on kaukana sellaisesta. Baarista poistujat ovat kylläkin saaneet ympäristötaideteokseksi tituleeratun monumentin vesialtaasta oivan viilennyspaikan kuumiin kesäöihin.
UKK-monumentin kaltaiset abstraktit veistosratkaisut ovat usein herättäneet keskustelua. Hesperian puistossa sijaitseva Risto Rytin muistomerkki aiheutti aikanaan melkoisen polemiikin. Entiselle presidentille toivottiin näköispatsasta, mutta vuonna 1994 paljastettu kuvanveistäjä Veikko Myllerin konstruktivistinen pronssiveistos Vastuun vuodet on kaikkea muuta. Geometrinen ja minimalistinen veistos valittiin Iltalehden Rumin patsas -äänestyksessä Helsingin rumimmaksi patsaaksi.
Toiseksi rumimmaksi äänestettiin kirjailija Mika Waltarin muistomerkki Hesperian puiston toisessa päässä, taiteilijaravintola Eliten edessä. Waltari esitti eläessään toiveen, että mikäli hänelle joskus pystytettäisiin muistomerkki, se olisi toivottavasti pariisilainen pisuaari. Kuvanveistäjä Veikko Hirvimäen veistos Kuningasajatus muodostuu sen sijaan kolmesta jalustalle sijoitetusta mustasta graniittikivestä.
Näyttelijä Tauno Palon kunniaksi pystytetty muistomerkki on sekin herättänyt kaupunkilaisissa närää. Monien mielestä omituinen kivipaasi ei tee oikeutta kansan rakastamalle näyttelijälle. Puistikossa Helsinginkadun varrella sijaitsevat kaksi päällekkäistä kiveä toimivatkin etupäässä kusetuspaasina alueen koirille.

Paheksutusta vetonaulaksi
Vuonna 1908 Kauppatorilla paljastetusta Havis Amandan suihkulähteestä nousi aikanaan valtava metakka. Naisasianaiset, muun muassa Martta-liikkeen perustaja Lucinda Hagman, syyttivät patsaan suunnitellutta Ville Vallgrenia pariisilaisen synnin ja siveettömyyden tuomisesta Helsinkiin. Liian rohkeaksi koetusta patsaasta on sittemmin tullut helsinkiläisten lemmikki ja suosittu turistinähtävyys. Samankaltainen tarina löytyy Eila Hiltusen suunnitteleman Sibelius-monumentin takaa. Vuonna 1967 paljastettua veistosta vastustettiin niin verisesti, että kukaan tuskin olisi voinut uskoa monumentista tulevan yksi Helsingin suosituimmista matkailukohteista.

Aatteita ja ystävyyttä
Iltalehden Rumin patsas -äänestyksessä kolmanneksi sijoittui Hakaniemen torin Maailman Rauha -patsas. Se pystytettiin vuonna 1990 Moskovan kaupungin lahjana Helsingille. Kuvanveistäjä Oleg Kirjuhinin veistoksessa maapalloa kannattelevat kädet kohoavat kuuden metrin korkeuteen. Mahtipontinen sosialismin symboli on herättänyt kaupunkilaisissa poikkeuksellisen voimakkaita tunteita. Patsas on muun muassa saanut päälleen terva- ja höyhenpeitteen ja viime keväänä se yritettiin jopa räjäyttää taivaan tuuliin.
Kaivopuiston edustalla Ehrenströmintien kävelyreitillä sijaitseva kookas Rauhanpatsas on sekin herättänyt negatiivisia tunteita. Pronssinen patsas pystytettiin vuonna 1968 Suomen ja Neuvostoliiton rauhanomaisen rinnakkaiselon ja ystävyyden vertauskuvaksi. Kuvanveistäjä Essi Renvallin naisfiguuri kuvaa rauhan henkeä, joka sodan jälkeen palaa uuden rauhanomaisen sydämen saatuaan uudistuneena maan päälle.

Epäonnistuneita näköispatsaita
Edes näköispatsaat eivät aina kirvoita kiitoksia. Eduskuntatalon läheisyydessä sijaitseva presidentti Kyösti Kallion patsas tosin herättää juroudellaan lähinnä hilpeyttä. Runoilija Pentti Saarikoski kuvasi patsasta aikanaan tylyhköllä, mutta varsin kuvaavalla toteamuksella ”mykkä paskalla”. Juoksija Lasse Virenin kunniaksi pystytetty patsas Olympiastadionin kulmilla ei sekään ole vakuuttanut kaikkia. Totta onkin, ettei Terho Sakin veistos anna juoksijan olemuksesta kovinkaan edustavaa kuvaa. Varsinkin, kun lähistöllä on Wäinö Aaltosen juoksijalegenda Paavo Nurmea esittävä kuuluisa patsas. Kiasman edessä sijaitsevan Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsaan kohdalla sen sijaan ei ole kritisoitu marsalkan olemusta, vaan hevosta, jonka selässä hän istuu. Patsaan hevosen astunta on asiantuntijoiden mukaan virheellinen. Siitäkin huolimatta ratsastajapatsas on kaupunkikuvan huomiopiste ja yksi Helsingin tunnetuimmista nähtävyyksistä.

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: