Skip to content

Mököttäjät

marraskuu 22, 2010

Veera Antsalo:

Yksi mieleenpainuvimpia lukukokemuksiani on Amélie Nothombin Vaitelias naapuri (Les Catilinaires, 1995) Tässä Nothombin viidennessä romaanissa ja ensimmäisessä suomennetussa teoksessa eläköitynyt opettaja muuttaa vaimonsa kanssa maaseudulle viettämään rauhallisia eläkepäiviä. Idylliseen maalaiseloon hiipii kuitenkin painajaismainen sävy kun pariskunnan epämiellyttävä ja juro naapuri Palamède Bernardin tuppautuu kylään joka päivä neljästä kuuteen, istuutuu aina samaan tuoliin ja vastaa isäntiensä kysymyksiin tylysti ja lyhytsanaisesti. Naapurin tunkeutumista taloon jokapäiväiselle vierailulle on lopulta mahdoton estää. Pariskunnan sivistynyt  ja pinnalta normaali käytös alkaa kuoriutua kun ulkopuolelta tuleva idyllinsärkijä tekee tabuista näkyviä. Kertomus on kevyen pinnan alla synkällä tavalla absurdi ja ahdistava.

Nothombin mököttäjälle jollain tapaa sukua on Herman Melvillen Bartleby kertomuksessa Bartleby (Bartleby, The Scrivener, 1853). Bartleby on newyorkilaisen asianajajan toimistoonsa palkkaama kirjuri. Aluksi kaikki näyttää hyvältä, sillä Bartleby on hyväkäytöksinen ja tunnollinen, huomaamaton työntekijä. Eräänä päivänä hän kuitenkin kieltäytyy tekemästä hänelle annettuja tehtäviä toteamalla tyynesti ”Mieluiten en”. Kirjurin johdonmukainen ja järkähtämätön kieltäytyminen työtehtävistä ja lopulta liikkumattomuus omasta työnurkkauksestaan on asianajajalle, työnantajalle vastaansanomatonta, hän on Bartlebyn edessä täysin voimaton.

Sekä Bartleby että Vaitelias naapuri näyttävät nerokkaalla tavalla mitä sivistyneen, käytössääntöihin ja kohteliaisuuteen perustuvan kanssakäymisen alla piilee. Molemmissa kertomuksissa mököttäjiensä riivaamat ihmiset tulevat lopulta sairaalla tavalla riippuvaisiksi riivaajistaan, jotka ovat erilaisia ja kummallisia siinä, että yksinkertaisesti kieltäytyvät tekemästä arkisesta elämästä pinnalta sujuvaa ja mukavaa.

Mainokset
5 kommenttia leave one →
  1. Jouko permalink
    marraskuu 24, 2010 14:53

    Jouko tykkää tästä artikkelista, vaikka ei viitsi ryhtyä kirjautumaan sisään viralliseksi artikkelistatykkääjäksi.

    • sarolehti permalink*
      marraskuu 24, 2010 15:59

      No Veera tykkää sitten tuosta Joukon kommentista. (Veera)

  2. sarolehti permalink*
    marraskuu 28, 2010 14:21

    En tiedä meneekö tämä aiheesta pahasti sivuun, mutta saanen silti mainostaa Säröä tässä yhteydessä: kaikkien aikojen ensimmäisessä Särössä oli J.K. Ihalaisen artikkeli trikstereistä ja klovneista, joiden tehtävä oli ilkkua vallitsevia instituutioita ja yksittäisiä, valtaapitäviä ihmisiäkin. Artikkeli vaikutti aika vahvasti maailmankuvaani, ja päätynyt siihen, että ilkkujien ansiosta rakenteisiin saadaan laskelmoivuuden oheen tunnetta, ja siten rakenteet ja voimasuhteet siirtyvät harmoniseen kanssakäymiseen ympäristönsä kanssa – ja elävät pidempään, ja aikaansaavat hyvää.
    Totunnaisuuksia pitää säröyttää, ja jos ne eivät sitä kestä, vaan haurastuvat, niiden tuleekin väistyä. Jos sihteeri yhtäkkiä sanoo: ”En tee”, organisaatio saattaa pelastua karikolta, jonka olemassa oloa se ei aikaisemmin edes tiedostanut. Ehkä, vain ehkä.
    (Mark)

    • sarolehti permalink*
      marraskuu 28, 2010 18:25

      Menee pahasti sivuun. (Sihteeri)

Trackbacks

  1. Maailmankirjat » s

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: