Skip to content

Matkakertomus: Turun scifirunoklubi

marraskuu 17, 2010

Tuukka Hämäläinen:

Juna Turkuun. Luen Paul Austeria ja loppumatkasta kuuntelen Rushin Presto-albumin (1989). Aurinko pilkahtaa marraskuisen pilvimassan lomasta juuri levyn päättyessä. Turkuun tullessa hämärtää jo, radan vierellä on lunta.

Café Artissa hyvät kahvit, mutta sehän onkin paahtimo. Tilaa ja fiilinkiä olisi, miksei sielläkin järjestettäisi runotilaisuuksia.

Saavun pääkallopaikalle puolitoista tuntia liian aikaisin. Tilaisuuden piti olla Brysselin alakerrassa Arcadia Loungessa, mutta sinne onkin myyty yksityistilaisuus ja scifeily tapahuu nyt katukerroksen korkeassa baaritilassa. Väittelen vähän aikaan pitäjän kanssa ja teen itsestäni ääliön. Kun laskeudun siiderin ja kirjan kanssa nurkkapöytään, valaistusta himmennetään sen verran etten näe lukea. Tack så mycket!

Viereisessä pöydässä keski-ikäiset naiset alkavat kysellä, että ketäs täällä tänään esiintyy. Tarjoila viittaa minuun: Tuo ainakin.

Järjestäjät saapuvat paikalle ja esittäytymisiä tapahtuu. En muista koko illalta yhtään nimeä, mutta niinhän se aina menee. Teemu Manninen peruutti esiintymisensä kaksi päivää sitten, mutta järjestäjät kuulivat siitä vasta minulta. Tiedotus pelaa taas.

Yleisöä tulee heikonlaisesti, mutta silti enemmän kuin Särön runoiltaan Tampereella. (Siellä yli 50% kuulijoista oli esiintyjiä.) Olen lähtökohtaisesti pahalla tuulella – aina helkkarin hyvä lähtökohta esiintymiselle. Ei huvita lukea Moottoreita, mutta pakkohan se on mainostaa. Muutakin tekstiä on mukana. Mark Mallon saapuu ja onnistuu hyväntuulisuudellaan piristämään minuakin. Viime hetkillä kolmanneksi esiintyjäksi ilmoitetaan Tommi Parkko, joka on naapurirakennuksessa vetämässä kirjoittajakurssia.

Aluksi katsotaan J. P. Sipilän videoruno. Se on teknisesti melko korkeatasoinen, mutta heijastettuna pienelle valkokankaalle ja liiassa valaistuksessa ei tee vaikutusta. En oikein tajua videorunoja, vaikka taideleffoja katson kyllä sujuvasti. En tosin ole mitenkään objektiivisella tuulella, eli ei tätä minään kritiikkinä kannata pitää.

Lupauduin esiintymään ensimmäisenä. Lavalle mennessä golf-aplodit. Esiintyjät toivomukset on taas menneet kuuroille korville: Tuoli, ei musiikkia. Mikkiständi on viritetty korkealle eikä ihmeellisessä salissa viitsisikään istua alhaalla. Noh, eipä se scifi-humina haittaakaan lukemista ja syntikassa heiluva tyyppi yrittää parhaansa mukaan lopettaa soiton silloin kun kerron tekstien taustakertomuksia tai muuta diipadaapaa.

Esiintymisaikaa ei ole tarkemmin määritelty ja taidan olla lauteilla peräti 20 minuuttia. Pitkä aika lukemiselle. Esitys on sitten sitä samaa: takeltelua, paperiin tuijottamista, mitätön eläytyminen ja ajatus ei kulje. Yleensä keikoilla tulee hiki, mutta Brysselissä palelee. Yleisö on jossakin kaukana ja välitaputuksia ei tule. Eikä nauruja. Tai joku nauraa sille, ettei seuraavalla kirjalla ole kustannussopimusta. Ei se ollut vitsi!

Luen ensin Moottoreista, lähinnä pitkiä ja ennen lukemattomia juttuja, sitten Kosmoskynässä julkaistun runon ”Stasis”, joka tulee seuraavaan runokirjaan ja lopuksi kahden sivun proosapätkän (joka sekin tulee kyllä runokirjaan). Proosapätkä on pastessi Stanislaw Lemille, mutta huumori ei uppoa. Kukaan ei naura vaikka näyttelen äänet kuin satusetä. Joskus tekee mieli oikeesti kysyä yleisöltä, että onko siellä kivaa. Miksi kukaan edes käy runoilloissa jos koko ajan vaan vituttaa?

Mark menee jälkeeni. Hän on ottanut opiksi typerehtimisestäni, eikä sano runojen väliin mitään juontoja. Ilman taukoja lauteille ryntää myös Tommi Parkko, joka lukee joko yhden tolkuttoman pitkän tekstin tai monta samankaltaista pötkössä. Synisti on löytänyt hyvän sävelkuvion eikä turhaan muuta sitä varttiin miksikään.

En tiedä miten se tapahtuu, mutta reilussa tunnissa koko rulianssi on ohi. Kun vaihtoehdot ovat kymmenen tai kahdentoista bussi kotiin, valitsin sen ensimmäisen. Brysselin esiintyjäjuomat (Strongbowta) on juotu, eikä huvita etsiytyä mihinkään ryypiskelemään. Kukaan yleisön jäsen ei tule sanomaan mitään. Pari tyttöä kuvaa ahkerasti kameroilla, mietin että mihin. En kysy, ne on liian nättejä.

Tapaan kyllä ohimennen runoilija Juhani Tikkasen, joka neuvoo etsiytymään Turun Tuomiokirkon pikavuoropysäkille, jotta voisin ihailla sitä tornia yön pimeydessä.

Yön selkään. Mitään eväitä ei ole, yritän josko bussiasema tienoilla olisi kioski tai muu sellainen auki yli yhdeksään. En näe mitään muita kuin baareja ja suljettuja kauppoja. Ehdin bussiin aika nipin napin, joten siinä meni sekin. Totta meisselissä jollain muulla matkustajalla on kunnon roskaruoat mukanaan, eikun sitä tuoksua sitten ensimmäinen tunti.

Myöhäisillan matka Turusta Helsinkiin marraskuun pimeässä on mielenkiintoinen kokemus. En edes nukahda, kuuntelen Marillionin Brave-albumin (1994). Se on niin pitkä että saa harvemmin kuunneltua normaalioloissa.

Jossain Salon tienoilla pimeydestä ilmestyy kumparella töröttävä kirkko, jota ympäröi kynttilöitä aaltoileva hautausmaa. Jokainen matkustaja on yksin tässä maailmassa, vaikka olemme koko ajan kosketusetäisyydellä.

Kuvat: Sanna Saastamoinen

Advertisements
6 kommenttia leave one →
  1. sarolehti permalink*
    marraskuu 17, 2010 18:24

    Minä puolestani kiitän Turkua ja runotapahtumien järjestäjiä hyvistä fiiliksistä. Sali oli iso ja upea, ja yleisöä sen verran kuin kokemusteni mukaan vastaavissa tilaisuuksissa yleensä. Mitä tulee runojen esittämiseen, olen oppinut, että selitykset kannattaa todellakin jättää mahdollisimman vähiin. Mieluiten skipata kokonaan. Niistä tulee aina, siis aina, anteeksipyytelevä vaikutus, jossa esiintyjä nolaa itsensä ja saa yleisönkin tuntemaan itsensä vaivaantuneeksi ja peräti tarpeettomaksi. Ja mikin korkeus on säädettävä. Tuukka, kyllä sinne Turkuun olisi kannattanut jäädä seuraavaksi päiväksi ihan jo pelkästään valtavan mielenkiintoisen Runo ja Muisti -seminaarin takia. Ja pikaruokaa saa Hesburgerista. Olisi kannattanut kysyä tietä Heseen vastaantulijoilta, niin sinua olisi ravittu myös Turun murteella. (Mark)

  2. Tuukka H. permalink
    marraskuu 17, 2010 19:21

    Mark,

    tämähän on kertomus tuosta reissustani, ei niinkään tapahtumasta. Sen voi lukea egoismina tai olla lukematta. Se on toki matkakertomuksen muodossa, koska olin itse jäävi tekemään varsinaista ”raporttia”.

    Kun käy viikottain noin viidellä akateemisella luennolla, ei paljon seminaareja jaksa, mutta hyvä jos siellä puhuttiin asiaa eikä perinteistä runoilijoiden diipadaapaa.

    Mie olen sen tyyppinen, että selittelen tekstejäni. Yritän parhaani mukaan hajottaa sen kuvan, että kyseessä olisi joku esitys tai performanssi. Se on tyyppi joka lukee kirjasta, ei mikään näytös.

  3. sarolehti permalink*
    marraskuu 17, 2010 23:39

    Juuri selittelystä tulee sellainen olo että kyseesä on performanssi. Ei kukaan tule katsomaan runoesitystä jonkun tyypin takia. (Mark)

  4. sarolehti permalink*
    marraskuu 18, 2010 01:56

    Ja asia vielä erikseen: kun lähdetään arvioimaan muiden osapuolten (tilaisuuden järjestäjät, baarihenkilökunta, yleisö, muut esiintyjät jne) suoriutumista tehtävistään, mistäs muusta on kyse kuin kritiikistä? Ei esiintyjän saati kriitikon auta vedota pahantuulisuuteensa muita osapuolia julkisesti arvioidessaan, ei vaikka kritiikki toteutetaankin päiväkirjaomaisesti, ja ikään kuin ohimennen muita vähän läpsytellen. Omahyväinen ja laiska tuomarointi ei ole rakentavaa, siinä vain levitellään omaa pahantuulisuuttaan.
    Parkko luki monta runoa, kyse ei ollut putkesta. Ja tyylikkäästi luki. (Mark)

  5. sarolehti permalink*
    marraskuu 18, 2010 16:14

    Jos saan sanoa tähän jotain, niin olisin itse erittäin mielelläni tullut esiintymään – jos olisin saanut kutsun hieman aiemmin kuin 10 minuuttia ennen tapahtuman alkua (minä Helsingissä, scifi-ilta Turussa). Baari ainakin näyttää hienolta!

    Sitä vaan ihmettelen, että voiko sitä tosiaan lukea yleisön ”vitutuksen” syyksi jos runoihin punottu huumori ei naurata? Olisiko syytä tutkia myös niitä vaihtoehtoja, että a) runojen huumori ei aukene ääneen luettuna (ääneen luettua tekstiä on ainakin minun paljon vaikeampi ymmärtää tai omaksua kuin paperilta luettua, varsinkin kun kyse on runoudesta) tai b) runojen huumori ei sittenkään aukene ihan kaikille. Haluan myös muistuttaa että sillä palkalla millä te lausuitte hengentuotoksianne vähän liian hämärässä valossa parikymmentä minuuttia ja imitte ilmaista viinaa (tai mistä minä tiedän oliko se ilmaista) puoli tuntia tai tunnin, joku matalapalkkainen olisi tehnyt raskasta ruumiillista työtä kokonaisen työpäivän ajan. Siinä jotain mietittävää seuraavan kerran kun se mikki on vähän väärällä korkeudella. (Veera)

  6. sarolehti permalink*
    marraskuu 18, 2010 18:10

    Se kutsu 10 min ennen tilaisuutta oli minun loistava ideani. Niin tosiaan, esiintymisestä maksettiin palkkio, mikä on aika harvinaista runoskenessä. Siitäkin kiitos. (Mark)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: