Skip to content

Ikuinen kesä

Touko 14, 2010

Matti Itkonen

Katoamattomina muistikuvina ovat mielessäni säilyneet ne kirkkaat ja siniholvitaivaiset toukokuun päivät, jolloin ensin Tehtaan koulusta sekä sitten myöhemmin Yhteislyseosta kuljimme pitkinä riveinä kohti evankelis-luterilaista kirkkoa. Paikkana oli Varkaus: savupiippujen, tehtaiden ja kauniiden vesistöjen kaupunkimiljöö. Tehtaan pillin säännöllinen hälytysääni loi päivän kulkuun turvallisen rytmin. Ruokatauko alkoi kello 11, ja työpäivä päättyi kello 16. Ne merkitsivät myös perheiden yhteisiä ruokahetkiä, jolloin kokoonnuttiin saman pöydän ääreen keskinäisesti jakamaan kotona valmistetut ateriat. Luultavasti silloin niin ikään hiljennyttiin ja siirryttiin toviksi kiireisen arkivuon ulottumattomiin. Tuota herkkusuisuuden kotvaa kutsuisin kotona olemisen ja kodin ydinidean konkreettistumisen perimmäisimmäksi ilmentymäksi.

Kirkkoa olen monien sittemmin kuullut kutsuvan rumaksi ja hengettömäksi. Funktionalistinen rakennustaideteos valmistui juuri ennen talvisodan syttymistä. Oikeastaan kirkon koko ympäristö mäkineen ja viheriöivine ruohoineen on kaunis ja mieltä rauhoittava alue. 1950-luvun alkuvuosina Lennart Segerstråle maalasi kirkkoon näyttävän ja katsojaa puhuttelevan alttarifreskon ”Tulkoon sinun valtakuntasi”. Vaikuttava seinämaalaus on Pohjoismaiden suurin. Puupenkeillä istuen koululaiset ihailivat tai hämmästelivät tuota taidokasta kuvataideluomusta. Kun kirkon raskaat ovet sitten avautuivat, saapui valo ja alkoi vapaus. Mykkyys vaihtui iloiseen nauruun sekä riemulliseen pyrähtelyyn. Tuntui kuin liian tiukalle olemiskerälle kierretty lapsuus olisi vasta pihamaalla päässyt avautumaan itselleen luontaiseen välittömyyteen.

Tehtaiden takana, kirkon vaiheilla on edelleen jäljellä kaistale mennyttä  aikaa. Siellä on arkkitehtonisesti omaperäinen ja kaunis puutaloalue. Varkaudenkin olemisilmassa puhalsivat modernistamisen henkäykset 1970-luvun muutospäivinä: puu-Savontie muuttui valmiista elementeistä koottujen laatikkokerrostalojen maisemaksi. Ajan henki edellytti uudistuksia, ja ihmiset olivat onnellisia vereksissä kodeissaan. Kenties siis kaikki jälkiviisaus ja pahansuovat puheet ovat turhia. Puutaloista ovat yhä olemassa Koivulat, Tienhaarat, Korpela, Niittylät sekä lukuisat toisetkin.

Vuosi 1991 ja Varkauden asuntomessut loivat vaikutelman entisyyspäivien loiston paluusta. Silloin rakennettiin työläismuseo, johon oli loihdittu menneiden vuosikymmenten asuissaan olevia asuntoja. Siellä sijaitsi myös Esa Pakarisen museo. Olleisuuden hohde ei kuitenkaan näytä olevan keskellä uutta nykyhetkeä pysyväisyyden elementti. Raha on asettunut jonkinlaisen jumalan tai lopullisen ratkaisijan rooliin. Kummankin museon kohtaloksi tuli kadota todellisuudesta. Muistoja ei kukaan, ei edes mammona, silti kykene ihmisiltä riistämään.

Tehtaan vesitorneissa käytiin sisällissodan verisiä taisteluja. Kansakunta oli jakautunut kahteen osaan, joiden väliin oli uurtunut syvä kuilu. Yhdessä oli silti yritettävä jatkaa eteenpäin. Seuraavat sodat kalmaa hohkavine tulipalopakkasineen elettiin läpi, koska niin oli pakko tehdä. Välillä kansallinen yhteishenki oli lähes hämmästyttävän väkevä. Silloin ja sen jälkeenkin tehtaat toivat turvan ja rauhallisuuden olemiseen. Vastaista aikaa oli mahdollista toiveikkaasti varrota.

Tätä  nykyä on olemassa kolme tunnettua Karvista: tekstiilitaiteilija Annikki Karvinen, sarjakuvakissa Karvinen ja diplomi-insinööri Jouko Karvinen. Annikki Karvisen kanssa olen tehnyt tutkimusyhteistyötä. Kissa Karvinen on tuonut humoristista iloa elämääni. Stora Enson toimitusjohtaja Karvisen tehtävänä on ollut toimia murheen sanansaattajana varkautelaisille: hän on kertonut pysäytettävistä paperikoneista ja samalla katkaissut kaukaa menneisyydestä kumpuavan työkulttuurivuon. Osa eletyn elämän historiaa ja menneiden sukupolvien taivalta katoaa tyystin. Herra Karvinen on kuin yleisen ajankuvan paikallisotosten esittelijä: kaiken taustalle piiloutuu pohjimmaisen ratkaisijan osassa oleileva raha. Suomalaisuus ja kansallisuus eivät ole arvoina enää riittävän vahvoja. On toisenlaisten ihanteiden aikakausi.

Varkaus, siellä sinisinä kimmeltävien olemisvesien takana, seiso ryhdikkäänä ja säilytä omanarvontuntosi. Paljon kaunista on nykypäivissäsikin vielä jäljellä. Se on helppo havaita vaikkapa vierailemalla kansallismaisemallisesti merkityksellisessä Kaks Ruusua -ravintolassa. Matkailijat, löytäkää Varkaus. Siellä asuu suvipäivien sulokkuus – ja teollisen kulttuurihistorian aito henki.


Advertisements
One Comment leave one →
  1. Vesa A. Heikkinen permalink
    Touko 16, 2010 21:22

    Hieno teksti. Olkoon Varkaus myös juuri päivitettävän Suomen matkailustrategian ytimessä siten, että sitä tulisi Suomen ainoa ydinvoimaton matkailualue.

    V.A. Heikkinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: