Skip to content

Uusi residenssi nuorille kirjailijoille

huhtikuu 28, 2010

Villa Sarkia on työskentelyresidenssi nuorille kirjailijoille ja kääntäjille. Haku residenssiin käynnistyy 3.5.2010.

Sysmässä sijaitseva Villa Sarkia on Nuoren Voiman Liiton ja Sysmän kunnan ylläpitämä ensisijaisesti alle 40-vuotiaille kirjailijoille ja kirjallisuuden kääntäjille tarkoitettu residenssi kirjalliseen työskentelyyn. Residenssiin voi hakea työskentelemään 1-3 kk:n pituisiksi jaksoiksi. Residenssipaikkaan liittyy 500 euron suuruinen kuukausiapuraha.

Residenssissä on kolme kirjailijahuonetta, joista kaksi yhden hengen sekä yksi kahden hengen huone, ja yhteiset oleskelutilat. Samanaikaisesti residenssissä voi työskennellä 3-4 kirjailijaa tai kääntäjää.

Residenssivieraat sitoutuvat työskentelemään Villa Sarkiassa vähintään 20 päivää kuukaudessa. He myös esiintyvät kerran residenssijaksonsa aikana päiväkodissa, koulussa, kirjastossa tai muussa Sysmän kunnan järjestämässä tilaisuudessa.

Villa Sarkiassa järjestetään myös eri alojen taiteilijoiden ja tutkijoiden seminaareja ja muita tapahtumia.

Nuoren Voiman Liitto vastaa residenssivalinnoista ja Sysmän kunta residenssin ylläpidosta.

Residenssiin haetaan vapaamuotoisella hakukirjeellä. Kirje liitteineen lähetetään Nuoren Voiman Liittoon (Fredrikinkatu 23 D 4, 00120 Helsinki). Hakemuksessa mainitaan toivottu residenssiaika. Kirjailijavalinnat tekee Nuoren Voiman Liiton hallitus. Valinnoista ilmoitetaan hakijoille henkilökohtaisesti.

Hakuaika syksyn 2010 jaksoille (1.8.-31.12.) päättyy 31.5. ja kevään 2011 jaksoille (1.1.-30.6.) 30.10. Syksyn residenssijaksoista päätetään 15.6. ja kevään residenssijaksoista 15.11. Peruuntuneita tai täyttämättä jääneitä residenssipaikkoja voi tiedustella Nuoren Voiman Liiton toimistolta.

Hakemukseen liitetään
– enintään kolmen liuskan mittainen työsuunnitelma
– ansioluettelo tai vastaava
– suositus tai suositukset

Residenssipaikan vastaanottamisesta ilmoitetaan Nuoren Voiman Liiton toiminnanjohtajalle kahden viikon kuluessa residenssipaikan vahvistamisesta. Residenssiasukkaalle toimitetaan infopaketti Sysmään saapumisesta ja residenssissä oleskelusta vastaanottoilmoituksen jälkeen.

Lisätietoja

www.nuorenvoimanliitto.fi/villasarkia

Nuoren Voiman Liitto
Tuottaja Anna Nurro
p. 0442074651
anna.nurro@nuorenvoimanliitto.fi

Advertisements
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: