Skip to content

Voiko runoilijan työpäivän laskea jääkiekkokellolla?

maaliskuu 30, 2010

Riikka Heinonen:

Viimeistelen parasta aikaa runokokoelmaani. Taival on ollut mutkainen ja kivinen, aina ei ole helppoa motivoida itseään kirjoittamaan. Silti kirjoittaminen on minulle mieluisaa, sanoisin suorastaan rakastavani sitä hommaa. Joten miten ihmeessä voi olla niin vaikeaa päästä työhön kiinni?

Jotkut runoilijat kyllä löytävät kirjoittamiseensa rytmin ja rutiinin. En tosin tiedä, pitäisikö runoilija Jukka Viikilän metodia ihailla vai pelätä. Hän kun kellottaa kirjoittamistaan: viisi tuntia työtä niinä päivinä, joina ei ole muuta menoa ja puolet siitä, jos tiedossa on muuta. Runoilijalla on käytössä todelliseen työskentelyyn haastava jääkiekkokello. Hän kellottaa vain sen ajan, jolloin oikeasti työskentelee. Usein menee aamuyöhön ennen kuin viisi tuntia on täynnä.

Minulle vastaavanlainen itsensä käskyttäminen ei sovi. Sorrun tuntikausien flow-tiloihin, jotka kyllä vievät prosessia eteenpäin, mutta armottoman hitaasti. Vapaan ja eteenpäin vievän luovan tilan merkitys on sen parantavassa, vahvistavassa elementissä. Kirjoittamisen voimia antava kokemus perustuu tilaan, jossa olen omistautunut tekemiselle, jota ei tarvitse pakottaa.

Proosapuolella perinteinen työpäivä tekstin parissa lienee aika normaali juttu, ehkä jopa eräänlainen tekstin valmiiksi saamisen elinehto. Tuskin yksikään romaani valmistuisi, jos kirjailija istuisi vain odottamassa inspiraatiota tai spontaanisti kirjoittelisi hetkisen sille päälle sattuessaan. Runopuolella rutiininomainen luomistyö ei oikein toimi. Ainakaan minun kohdallani.

Hyviä ideoita otetaan siis vastaan.

Advertisements
2 kommenttia leave one →
  1. Veera permalink
    maaliskuu 31, 2010 13:41

    Viikilä ainakin tietää tuntiliksansa aika tarkkaan:-) Mulle tuo ei sopis.

  2. Mark permalink
    huhtikuu 2, 2010 20:22

    Keskustelunaihe on mitä tärkein.

    Minulla on kirjoittamisessa kaksi selkeää toisistaan erottuvaa vaihetta. Ensimmäinen vaihe, varsinainen luominen, ”näkyjen näkeminen ja äänten kuuleminen”, tapahtuu iltaisin, yöllä ta aamuyöllä. Pääsen kirjoittamisen tilaan todella nopeasti alkoholin avulla. Tähän mennessä tämä osa prosessista ei ole kertaakaan tuntunut epämiesuilta – no ehkä kerran, kun olin juuri puolta tuntia aikaisemmein syönyt liian raskaan aterian.

    Toinen vaihe tapahtuu kirjastossa tai muualla hiljaisessa paikassa. Päätän edellisenä päivänä, monelta menen töihin — mutta ihan vilpittömästi: laittaisin työ-sanan mieluiten lainausmerrkkeihin. Pientä pakkoa tämä kirjastomäelle aina edellyttää, mutta vietinomainen houkutus on aika vahva, kun tietää, että rauhoittumisen hetki omien runoraakileiden parissa on aika hyvää terapiaa kaoottisen elämän keskellä.

    Viiden tunnin työputki on kyllä aika pitkä. Jos varaan itselleni tietylle päivälle vaikka vain puoli tuntia työstämiseen, tiedän, että tulee toimittua intensiivisesti. Liian pitkä edessä oleva jakso pelottaa, ja yllättävää kyllä, nukahtelen silloin helposti. Eikä kahvikaan enää auta, kun edessä on liikaa vapautta. Kahlitsevaa vapautta, jonka väljässä puristuksessa on liikaa aikaa perimmäisten asioiden miettimiselle.

    Jääkiekkokellosysteemi tuntuu ahdistavalta, suoraan sanoen. Prosaistille kyllä sopii, mutta nehähän tekevätkin oikeaa ”työtä”. (Mark)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: