Skip to content

Lukeminen on puoli kirjoittamista

tammikuu 12, 2010

Anne Leinonen:

Erään kouluvierailun yhteydessä kuulin nuoren kysyvän minulta: ”Kuinka monta kirjaa olet lukenut?” Pidin kysymystä oikein hyvänä ja siihen jo innolla vastasin, että ainakin tuhat ellei useampia tuhansia, kun opettaja korjasi, että oppilas halusi tietää kuinka monta kirjaa olen kirjoittanut. Ei ihme, että nuorten silmät pyöristyivät vastauksen pulpahdettua suustani…

Lukeminen on puoli kirjoittamista, näin sanotaan. Kirjoittavalle ihmiselle lukemisesta on taatusti hyötyä, sillä kirjoittamamme perustuu luettuun ja kuultuun. Jokainen tarina kytkeytyy olemassa olevaan tarinaperinteeseen. Opitaan välttämään kliseitä ja rakentamaan kliseiden pohjalle omia tulkintoja. Vanhat ja tutut tarinat kaikuvat uusien taustalla. 3D-tekniikkaakin menestyksekkäästi käyttävä Avatar-elokuva on saanut kritiikkiä juonestaan, että ”se on se vanha tuttu petturi kääntää kelkkansa -tarina, nähty jo elokuvassa Tanssii susien kanssa ja lukemattomia kertoja ennen sitä”. Silti tarina on tuore ja uusi niille lukemattomille teineille, jotka tulevat mukaan kulttuurin nauttijoiksi juuri nyt.

Lapsena ja nuorena luin paljon. Niin kutsutun ahmimisiän aikana saatoin lukea kolme kirjaa päivässä, ja vähintään yhden, jos ei muuta. Kaikki kelpasi, mutta eritoten viihdyin seikkailukirjojen ja historiallisten romaanien parissa. Lukion aikana luetun määrä vähentyi huomattavasti, yliopistoaikoina kuihtui kokonaan. Nyt kirjoja tulee kulutettua valikoiden. Joskus menee viikkoja, etten lue yhtään, joskus ahmin niitä kirjan päivässä.

Ei siksi etten haluaisi. Ei ehdi – kun itse kirjoittaa, se vie paljon kapasiteettia lukemiselta. On aikakausia, jolloin kirjojen lukeminen suorastaan on kerettiläistä, se loukkaa oman valmistuvan tekstin koskemattomuutta. Mutta yleensä lukemisesta on suurta iloa ja tyydytystä, niistäkin teoksista, jotka jättää kesken tai muutoin toteaa tylsämielisiksi tai puuduttaviksi. Elämyksiähän niistä tarinoista metsästän, mutta ammatillisessa mielessä myös ilahduttavaa kielellistä rytmiä, hienoja rakenteita ja koskettavia kohtauksia.

Ripaus yleissivistystäkään ei ole pahitteeksi, tai annos kuohuntaa: mikä teksti sai tunteet pintaan, silmäkulmat kostumaan tai pöksyt tutisemaan, ärtymyksen takaraivoon? Mielikuvituksen voima on valtaisa, ja kirjojen tarinoiden tuoma huuma laillista irrottautumista todellisuudesta. Lukemisen yleisen pedagogisen hyvyyden sijaan korostan lukemisessa kuitenkin sen intiimiä luonnetta: kirjan ja minun väliin ei kukaan muu tule tyrkyttämään valmista tulkintaa tai ohjaamaan ajatuksiani. Saan vihata ja rakastaa niin kuin haluan.

Tämän vuoden projektiksi otin oman lukupäiväkirjan pitäminen. Ilman sen suurempia paineita, kunhan vain kelaan sitä, millaisia ajatuksia kirjat herättävät. Olisi suuri ilo nähdä, mitä ajattelin lapsena kirjoista joita hotkaisin sisuksiini. Nyt on jäljellä vain epämääräisiä muistoja, ja kunhan tartun Susan Cooperin Pimeä nousee -sarjaan uudestaan, saatan murskata lapsuuden nostalgialla siivitetyt muistot. Silti on pakko kurkistaa muistojen arkkuun ja löytää se
lukeva lapsi, joka jaksoi innostua lähes kaikesta lukemastaan – löytää mielikuvitus. Koska lukeminen on puoli kirjoittamista, eikä siitä pääse eroon, sillä vähintään omaa käsikirjoitustaan joutuu lukemaan ja lukemaan ja kuvittelemaan…

Advertisements
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: