Skip to content

Valituslaulu

marraskuu 6, 2009

Petri Pietiläinen:

Kun päivät menee kello 8-18 kulttuurityössä, pitäisi sitten illalla jaksaa kirjoittaa omia juttuja. Kotiovi takana kiinni. Heps vaan ja kirjoittamaan, tekstiä tulee niin kovin paljon, niin hyvää ja niin helposti, tai ainakin niin toivoisi.

Aina ei jutut mene kuin televisiossa. Välillä sitä istuu ja istuu, ja tietokone on kasassa edessä, eikä viittis avata kantta, eikä viittis pistää töpseliä seinään, eikä viittis ajatellakaan, koska aina on helpompi avata televisio ja pistää leffa pyörimään, nukahtaa sohvalle ja herätä yöllä vääntäytymään oikeaan sänkyyn.

Kun näin kului puoli vuotta, huolestuin. Kilautin kaverille, että mitä tehdä, kun kirjoitustyö ei maita vaikka kuin on nälkä. Pahuslainen ehdotti baari-iltaa, mutta en lähtenyt. Vaadin vain selitystä. Kaveri selitti, että välillä itsekin katseli samaa kohtaa pitkään ja hartaasti, eikä mikään auttanut, kun ei tule sanoja, niin ei tule sanoja. Se selitti, että lopulta se jätti homman kesken ja siirtyi seuraavaan ja palaa vaikeaan kohtaan ja tekstiin, jos palaa, eihän kaikkea pysty tekemään loppuun, eikä jokaisesta voi tulla hyvää. Tunnistin tilan, mutten lähtenyt baariin vaan menin nukkumaan. Surullisten unien näkeminen on hyvää lepoa kirjoitushädässä.

Ja sitten jos sattuu menemään baariin, niin tietysti sieltä tulee puolihumalassa joku omakustannekirjailija, joka on kehunut jo viisitoista kertaa aimmin vastaavassa tilanteessa, miten kirjoitti kirjan kahdessa viikossa. Tajuutsä Petri, musta tuli kirjailija kahdessa viikossa. Joo, joo, selitän ja mietin pakokeinoja. Jouduin sen kahdenviikonkirjan lukemaankin, jonka jälkeen ymmärsin, että hän todella teki kirjan kahdessa viikossa töiden jälkeen. Sen kirjan luki kahdessa tunnissa, mutta haukotellen tuskasta. Näitä kahdenviikonkirjakavereita en ihmettele lainkaan, mutta miten joku Matti Rönkä tms. voi tehdä kirjat töiden päälle, vähän kuin viikonloppuhupina, mikähän dynamo niillä on sydämen tilalla, kun meikäläinen ei tunnu jaksavan. Kaamosmasennus? Ei vaan ihan vain joku muu. Jouluväsymyksen ymmärrän, mutta en kirjoitusväsymystä, koska aiemmin en ole sellaista kokenut.

Palaan asiaan, kunhan pääsen tästä kirjoitusväsymyksestä.

Advertisements
4 kommenttia leave one →
  1. marraskuu 7, 2009 20:49

    Minulla on vähän samaa ongelmaa. Eli päivät täyttyvät tällä hetkellä pakkopullasta, sinänsä ihan mukavasta sellaisesta, mutta pakkopullaa on liikaa ja ollut liian kauan. Niinä muutamina hetkinä, jolloin minulla olisi aikaa kirjoittaa sellaista, mitä ”todella” haluan kirjoittaa, ei vaan lähde. En osaa keskittyä, en jaksa. Toivon, että tilanne muuttuu paremmaksi sitten kun kaikki pakkopulla on saatu syötyä.

  2. sarolehti permalink*
    marraskuu 7, 2009 22:07

    Kun olet ahminut itsensä täytteen pakkopulla, kukkiiko sitten muka luovuus? Tuškin, sanoisi Puškin. Silloin tulevat sorsat ja syövät sinut. (Mark)

  3. marraskuu 7, 2009 22:08

    Ei, sehän se pointti olikin, että ei kuki. Pakkopullan syömisen jälkeen tarvitaan rutkasti aikaa sulatteluun, ja sitten vasta alkaa luovuus kukkia.

  4. sarolehti permalink*
    marraskuu 7, 2009 22:34

    Petrin kirjoituksessa oli tärkeä pointti. Tunteeko kukaan yhtäkään kirjailijaa, joka ei tee muuta työtä kuin kirjoittamista? No minä tiedän yhden. Mutta eihän siinä muussa työssä kai vikaa ole, jos se jättää sen muutaman tunnin päivässä kirjoittamiselle. Pahin vaara siinä muussa työssä on se, että se voi muuttua pakopaikaksi kutsumustyöltä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: