Skip to content

Terveiset Granadasta: Kirsi Kunnas sai Lorcan kuulostamaan Lorcalta.

lokakuu 30, 2009

Anne Dougan:

Runouden kääntämisen ylistyslaulu

Häpeäkseni minun on tunnustettava, etten takavuosina uhrannut montakaan ajatusta intohimoisesti ahmimieni proosa- ja runoklassikoiden suomentajille. En edes aina tiedostanut, etteivät esimerkiksi Dostojevskin tai Baudelairen käsissäni kuluneet teokset olleet näiden herrojen alkuperäistekstejä.

Kääntämisopintojani edeltävänä aikana en siis pahemmin vaivautunut pohdiskelemaan lukunautintoni mahdolliseksi tehneen suomentajan arvokasta työtä. Tänä päivänä osaan tuntea suunnatonta kiitollisuutta niitä kääntäjiä kohtaan, jotka ovat tarjonneet kaltaisilleni varsin rajoitetulla kielitaidolla varustetulle lukijalle lukemattomia ikimuistoisia lukuelämyksiä. Erityisen suurta ihailua saavat osaltani osakseen kirjallisuuden kuninkuuslajin, runouden, suomentajat.

Viimeksi mainittujen tehtävä ei todellakaan ole helppo, sillä ei ole olemassa mitään yhtenäistä kantaa siitä miten, ja keiden toimesta, runoutta tulisi kääntää. Kaikkein radikaalimmat ovat sitä mieltä, että runouden kääntäminen on kutakuinkin mahdotonta. Heidän joukkoonsa kuului mm. Voltaire, jonka totesi runouden kääntämisestä seuraavaa: ”Runouden kääntäminen on mahdotonta; vai voiko muka musiikkia kääntää?”.

Useat taas ovat sitä mieltä, että jos runoutta ryhdytään kääntämään, tulee sen kääntäjän itsensäkin olla runoilija. Itse ole taipuvainen yhtymään tähän mielipiteeseen, vaikka on niitäkin, jotka suhtautuvat skeptisesti runoilija-kääntäjän kykyyn pitää oma runoilijan äänensä kurissa toisen tekstiä kääntäessään.  Esimerkiksi runojen suomentajana varsin mittavan elämäntyön tehnyt Aale Tynni-Haavio esitti aikoinaan omana kantanaan, ettei kääntäjä ole varsinaisesti uutta luova runoilija vaan eräänlainen välittäjä, joka oman kielensä keinoin pyrkii tarjoamaan lukijalle alkuperäisen runoilijan kirjoittamaa runotaidetta.

Kiistelyä käydään myös siitä, tulisiko runokäännöksen välittää lukijalle mahdollisimman tarkkaan runon merkityssisältö vai olisiko tärkeämpää pyrkiä säilyttämään runon tekniset seikat, kuten esimerkiksi sen rytmitys alkuperäisen kaltaisena. Ihanteellista olisi tietysti pyrkiä pitämään kiinni molemmista, mutta käytännössä tämä on useimmiten äärimmäisen hankalaa ja joidenkin kieliparien kohdalla lähes mahdotonta.

Runokäännösten arvottaminen ei sekään ole mikään yksinkertainen tehtävä. ”Hyvälle” runokäännökselle löytyy kääntämisen teoreetikkojen teksteistä jos jonkinlaisia, usein jo itsessään melko tulkinnanvaraisia määritelmiä, joista esimerkkinä voisi mainita vaikka Jacques Derridan näkemyksen hyvästä runokäännöksestä:

”Hyvä runokäännös on sellainen, joka kykenee välittämään runon olemuksen, sen musikaalisuuden ja soinnin.”

Kirjallisuuden kääntämistä paljon tutkinut Susan Bassnett-McGuire puolestaan on todennut:

”Ei ole olemassa mitään yhtä oikeaa tapaa kääntää runo, aivan kuten ei ole ainoaa oikeaa tapaa kirjoittaa sellaista.”

Oma asiantuntemukseni ei riitä edes oman kieliparini, espanjan ja suomen, ammattimaisen runonkääntämisarvioinnin esittämiseen. Lienee kuitenkin sallittua, ihan vain tavallisen lukijan suulla, esittää ylistyslaulu omasta mielestäni ― olen kuullut asiasta eriäviäkin mielipiteitä― erittäin onnistuneelle suomennostyölle.Kehujeni kohteena on Federico García Lorcan runokokoelman Romancero Gitano jo vuosikymmeniä sitten ilmestynyt Kirsi Kunnaan suomennos ”Mustalaisromansseja”.

Perustelen mieltymystäni Kunnaan suomennokseen (kokoelman yksittäisiä runoja on suomennettu muidenkin kääntäjien toimesta) sillä, että Kunnas on mielestäni onnistunut pääsemään aika lähelle ihannetta, jossa sekä runojen merkityssisältö että Lorcan runoudelle ominainen musikaalisuus pääsevät oikeuksiinsa.

Itselläni oli mahdollisuus jokin aika sitten osallistua kuulijana täällä Lorcan kotikaupungissa, Granadassa, erittäin nautinnolliseen ”Mustalaisromanssien” lausunta-, tai pikemminkin laulantatilaisuuteen, jossa kokoelman runoja tulkittiin flamencomusiikin säestyksellä. Tapailin esitystä kuunnellessani Kunnaan suomentamia säkeitä mielessäni ja havaitsin, että Kunnaan ansiosta Lorcaa voisi vallan mainiosti, hänen runoutensa alkuperäisen musikaalisuuden siitä kärsimättä, laulaa myös suomeksi.

Kunnaan onnistuneen suomennostyön puolesta puhuu ainakin kokoelman runojen soinnin osalta myös granadalaisen runoilijan, kirjallisuuden professorin ja Lorca -asiantuntijan Luis García Monteron sanat luettuani hänelle ääneen näytteeksi yhden kokoelman runoista, ”Unissakävijäromanssin”:

”En luonnollisestikaan ymmärtänyt sanaakaan, mutta kyllä tuo Lorcalta kuulostaa.”

Erityisen ansiokkaana Kunnaan suomennostyössä pidän hänen kielellistä herkkyyttään, hänen kykyään valita Lorcan aikaiseen kulttuurikontekstiin sopivat sanat suomennokseensa. En tiedä, onko Kunnas henkilökohtaisesti samoillut näitä Granadan vuosisatoja vanhoja kujia ja katuja, mutta jos hän ei ole sitä tehnyt, on suorastaan hämmästyttävää, kuinka hyvin Kunnas on onnistunut säilyttämään suomennostyössään Lorcan luomisvoiman moottorina toimineen Andalusian hengen.

Mainokset
3 kommenttia leave one →
  1. sarolehti permalink*
    marraskuu 2, 2009 18:52

    Terveiset Porvoosta! Minä olen ainakin ollut varsin tyytyväinen sutjakkaasti ja mutkattomasti sujuneeseen Aregemia-runokokoelmani englanninnosurakkaan. Tietokirjallisuuden kääntämiseen erikoistunut Irlannissa asuva Seija Kerttula ymmärsi runomaailmaa juuri niin kuin itse olin sen ajatellut, ja ehkä senkin takia, että en itse ole kyseisessä kokoelmassa juurikaan harrastanut kielellistä moniulokkeellisuuutta tai muuta nokkelointia, käännös tuntuu sujuneen smoothly ja lopputulos on luonteva ja faktat ovat kohdallaan. Jos kääntäjä olisi ollut runoilija (luoja varjelkoon), perkeleet olisivat liidelleet Corkin ja Porvoon väliä helkkarin tiuhaan. Toisaalta, runoilija TRevor Joyce osallistui kilen viimeistelyyn. Lopputuloksena on vähintään yhtä tyylikäs käännös kuin alkuperäiskielinen versio. Englanninkielinen Aregemia ilmestynee talven tullen. Häh, pääsinpäs mainostamaan. (Mark)

    • Anne D. permalink
      marraskuu 2, 2009 21:46

      Hienoa, jos tietokirjojen kääntämiseen erikoistunut kääntäjä on onnistunut kääntämään hengen tuotteesi sinua itseäsi tyydyttävällä tavalla! Ehkäpä Seija Kerttulassa piilee vielä tunnistamaton runoilija :). Mutta kuten mainitsit, hommassa oli mukana myös ”oikea” runoilija.
      Saattaa myös olla, että runotyyppi vaikuttaa jonkin verran siihen, miten hyvin (tai huonosti) ei-runoilija runokäännöksessään onnistuu. Ehkä voisi ajatella, että proosarunouden kääntäminen olisi jotenkin vähemmän hankalaa kääntäjälle, joka ei itse ole runoilija, kun taas mitallisen runouden kääntäminen vaatii jo ainakin perustiedot runousopista ja omasta mielestäni sen kääntäminen vaatii lisäksi myös ”korvaa” runon soinnille ja musikaalisuudelle. Toisaalta on myös paljon suomentajia, jotka kääntävät mitalliset runot proosaksi, mutta uskoisin tässäkin operaatiossa olevan avuksi, jos kääntäjä omaa edes jonkinlaisia ”runoilijankykyjä”.
      Kuten kirjoituksessani totesin, mielipiteet siitä, tulisiko runouden kääntäjän itsekin olla runoilija vai ei, ovat moninaiset eikä asialle ole varmastikaan olemassa oikeaa vastausta. Toisaalta runokäännöksen laatu on aika paljolti makukysymys ja niistähän voi, toisin kuin yleensä väitetään, kiistellä niin paljon kuin sielu sietää. Lopputuloksena on kuitenkin se, että ainut, joka voi todella sanoa painavan sanansa runokäännöksen onnistumisesta/ei-onnistumisesta on runoilija itse ja sehän onnistuu vain, jos tämä on yhä elossa. Jo edesmenneen runoilijan on vain tyydyttävä kääntyilemään tuskissaan haudassaan, siis siinä tapauksessa, että joku ammattikuntaani kuuluva on mahdollisesti raiskannut hänen taidettaan (Anne D.)

  2. sarolehti permalink*
    marraskuu 2, 2009 22:55

    Aivan totta, proosarunoudessa ja runorunoudessa on huikea ero, ja kääntämisessähän se ero selvimmin paljastuu. Itse soisin kääntäjille enemmän rohkeutta ja kokeilunhalua, mitä tulee siis kaunokirjallisuuteen. Hauska esimerkki kokeilevasta käännöksestä on Kurt Schwittersin dadarunokirjan Anna Blumen nimen käännös. Se on suomeksi Anna Kukka. Markku Into suoriutunut käännöksestä muutenkin huikaisevan kauniisti. Katsokaa täältä: http://www.palladiumkirjat.fi/frame.html
    (Mark)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: