Skip to content

Akatemiassa hiottiin sanaa

lokakuu 21, 2009

Anne Leinonen:

Siitä on varmaan pari tai kolme vuotta, kun Mark Mallon otti minuun yhteyttä Särö-lehden tiimoilta kysyäkseen kontakteja Mikkelin seudulta. Itäinen Uusimaa kun on hyvin laaja käsite, ja kattaa laveasti ajateltuna puolet Savostakin. Mistä lienee Mark oivaltanut, että minulle voi soittaa? Tuosta puhelinsoitosta alkoi hyvin hedelmällinen yhteistyö, joka kulminoitui Särö-akatemiassa. Täytyy olla markmaisella tavalla vinksahtanut (=positiivista luovaa hulluutta) jotta ottaa tavoitteekseen ateljeekritiikkiin perustuvan koulutuksen järjestämisen ilman ison taustaorganisaation aukotonta tukea. Vieläpä sillä tähtäimellä, että kurssitettavat ovat lähellä julkaisukynnystä, ja tuota kynnystä lähestytään tosissaan tavoitteet korkealla pitäen.

Olen itse saanut paljon ateljeekritiikkiä ja pidän sitä yhtenä parhaimpana kirjoittamisen oppimisen muotona. Paljon keskustellaan siitä, voiko kirjoittamista opettaa ja oppia, mielestäni turhaan: kaikki lukeminen ja kirjoittaminen kehittävät kirjoittajaa, ja on mielestäni selvää, että jonkun ulkopuolisen näkemys joko vahvistaa omaa valittua tietä tai etsii sille uusia purkautumiskeinoja. Kirjoittaja on usein sokea omille töilleen, ja on kerrassaan jukuripäistä hakata päätään samaan seinään, jos seinän voi oppaan avulla kiertää tai halkaista kahtia. Omassa kammiossa murjottamalla löytynyt oivallus omaäänisyydestä ei ole sen vaikuttavampi tai parempi kuin yhdessä pohdittu esilletulo – jokainen löytää oman tapansa kirjoittaa ja ajatella, ja erilaisia menetelmiä on hyvä kokeilla.

Rahoitus kuitenkin löytyi, ja kurssille saatiin haku auki. Kurssille otettavien valinta oli itsessään jännittävä prosessi, koska valinta tehtiin kirjallisten hakemusten ja tekstinäytteiden perusteella, ilman henkilökohtaista kontaktia hakijoihin. Odotin enemmän kokonaisiksi kirjoitetuilla käsikirjoituksilla hakijoita (ts. kässäreitä, jotka olisivat jo kustantamossa käyneet), mutta yllättävän moni olikin mukana vasta aihiolla tai repaleisella työllä – tosin repaleisuuden taustalla saattoi olla kustantamoiden ristiriitaiset palautteet. Hakemuksista piti bongata ne kirjoittajat, joilla arveli olevan vuorovaikutukselle soveliain ja kehityskelpoisin teksti (paremmuus on edellisiäkin suhteellisempi, siksi en sano että parhain teksti). Joukkio muodostui ja jakaantui pienryhmiin, joita minä, Jyrki Kiiskinen ja Jouko Sirola vedimme. Seurasi ryhmäluentoja, ryhmäistuntoja ja pääosin henkilökohtaisia palautetuokioita, joiden aikana tyyliin ja tekstiin pureuduttin.

Ateljeekritiikki on oppimista myös antajalleen. Toisen kirjoittama proosa pureutuu syvälle omaan sisimpään, ja tekstin rakenteisiin ja merkityksiin paneudutaan. On itse asiassa etuoikeutettua päästä näkemään tekstin hioutumisen prosessi läheltä, sen miten kirjoittajan sisimmässä yhtäkkiä syntyy oivalluksia, miten sanat ja lauseet muokkaantuvat, miten sanottava kiteytyy ja tihenee. Luin puolentoista vuoden aikana neljän ryhmäläiseni tekstejä jopa kuuteen, seitsemään kertaan läpi. Uniin saakka ne eivät tulleet, mutta hyvin tutuiksi muodostuivat kyllä Itse asiassa luin niitä enemmän kuin mitään julkaistua kirjaa koskaan, vain omat käsikirjoitukset ovat saaneet suurempaa huomiota osakseen.

Onkohan Porvoossa täysin ymmärretty nyt päättyneen koulutuksen todellinen arvo? Miten tärkeää verkostoituminen ja tuki on kirjoittajalle, tutustuminen eri paikkakunnalta kotoisin oleviin kirjoittajiin ja heidän töihinsä? On merkittävää päästä kurkistamaan toisen kirjoittajan teksteihin, sillä monet puurtavat oman tekstinsä kanssa laput silmillä, ja sivusta tulevat vaikutteet ovat merkittäviä kielen ja näkemyksen kehittäjiä.

Kuka tai ketkä osallistujista julkaisevat valtakunnallisesti esikoisteoksensa ja milloin, se jää nähtäväksi, mutta ei ole koulutuksen kannalta kuitenkaan oleellisinta. Tärkeintä on yhteisen voiman, yhteisöllisyyden löytyminen. Jossakin tuolla on nyt minunkin heimoani olevia ihmisiä, kirjoittajia, koteihinsa tekstien ääreen eristäytyviä ihmisiä, jotka sulkevat muun maailman pois mielestään keskittyessään itselleen pyhään asiaan. Luomiseen, sanoihin, ajatteluun.

Kiitän Särö-akatemiaa, kollegoja opetustyössä, koulutukseen osallistuneita ja kaikkia rahoittajia, jotka tekivät tämän mahdolliseksi. Toivottavasti Mark jatkaa vastaavien vetojen suunnittelua ja tempaisee taas!

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: