Skip to content

Mieluiten pysyttelen maassa

Touko 12, 2008

Kärsin siitä, mistä monet muutkin: akrofobiasta eli korkean paikan kammosta. Se tuntuu olevan suhteellisen yleistä kaltaisteni nuorehkojen naisten joukossa. Tänään tuli taas testattua kammon olemassaolo: kävimme Linnanmäellä. Maailmanpyörään en edes yrittänyt – ei tulisi mieleenkään. Mutta menin sellaiseen lasten laitteeseen, ”Helikopteriin”, jossa korit hiljakseen nousevat ehkä säälittävään seitsemään metriin. Ja hytisin, tärisin, tuijotin korin lattiaa, juttelin sekavia vaikuttaakseni normaalilta. Aivoja huippasi. Ei olisi pitänyt mennä.

Minun korkean paikan kammolleni läheisin paikka on ollut Haralanharjun näkötorni Kangasalla. Näkötorni on samainen, jossa Zacharias Topeliuksen sanotaan luoneen sanat ”Kesäpäivä Kangasalla” -lauluun: ”Mä oksalla ylimmällä oon Harjulan seljänteen. Niin kauas kuin silmä siintää, nään järviä lahtineen…”. Ensimmäinen näkötorni paikalle rakennettiin 1890-luvulla. Se tuhoutui tulipalossa 1922, ja uusi torni valmistui 1932. Siinä tornissa minä kävin usein. Tornin ovesta menin sisään vielä aivan rohkeasti, ensimmäiset kymmenen porrasta nousin melko reippaasti, sitten vauhti alkoi hidastua, portaat natista ja seinät kallistua päälleni. Seinien rakosista pystyin näkemään, kuinka maankamara oli jäänyt jo kauas alapuolelle. Ylätasanteella en oikeastaan pystynyt olemaankaan. Mutta tornin ympäristöstä pystyin nauttimaan: vanhoja käkkyrämäntyjä, kulumatonta sammalta, palokärki, jyrkkää kalliota. kun ajattelen korkean paikan kammoani, ajattelen aina myös Haralanharjun näkötornia. Tietääkseni en ole koskaan pudonnut sieltä.

Haralanharjun uusin näkötorni tuhoutui tuhopoltossa viime vuoden tammikuussa. Asialla oli pyromaani, joka oli hieman aiemmin polttanut lähistöltä toisenkin näkötornin. Uutta tornia rakennetaan, se saattaa valmistua jo loppusyksyksi. Projektin etenemistä voi seurata muun muassa Havisevan kyläyhdistyksen sivuilta.

Fobiasta kärsi

Tiina

Mainokset
10 kommenttia leave one →
  1. Touko 12, 2008 23:23

    Sinulle sopisi sitten tutustumiskohteeksi Heinolan keskustassa oleva vanha rautatiesilta, joka kulkee korkealla virran yli ja jonka päältä luonnollisesti näkee isojen palkkien välisistä raoista alas… Minäkään en erityisemmin pidä korkeista paikoista, mutta Linnanmäen laitteet menettelevät vielä.

  2. Mpe permalink
    Touko 15, 2008 09:55

    Korkean paikan kammoa voi harjoitella. Korkeuden ääripäät ovat maassa ja taivaassa. Lentokoneessa ollaan niin käsittämättömän korkealla että kammo luultavasti häviää, tilalle voi tietysti tulla lentopelko. Etsi korkealle ylttävät hyväkuntoiset tikkaat, joku syrjäinen radiomasto voi olla hyvä. Seiso maassa tikkaiden edessä. Pelottaako? Nouse 1. askelmalle, pelottaako nyt? Nouse 2. askelmalle, entä nyt? Jatka kunnes pelottaa. Kuinka monta askelmaa nousit? Toista sama juttu myöhemmin, millä korkeudella pelottaa nyt? Ylempänä vai alempana? Jatka ylemmäs jos ei pelota. Jos pystyt nostamaan ”pelotuskorkeutta”, pystyt luultavasti poistamaan pelon kokonaan ja vailla järjen häivää kiipeämään vaikka kuinka korkealle. Älä mene antenneihin asti, jos harjoituspaikka on radiomasto. Ja varmista että askelmat ovat hyvässä kunnossa. Pelosta aiheutuu myös lihasten vapinaa, lähde alaspäin jos vapiset. Vapina on terve ilmiö korkeudella josta putoaminen johtaa kuolemaan. Pelkokin on tervettä. Pidä kiinni varmoin ottein ja on samantekevää oletko 1 vain 20 metrin korkeudella. Harjoittele yksin äläkä kerro kellekään, muuten muutkin pelkäävät.

  3. Touko 15, 2008 12:34

    Lentopelosta en kärsi (hyvä niin, koska pian minusta tulee astronautti). ja muutenkin vaihtelee paljon, milloin pelottaa ja milloin en. Joskus seinäkiipeilin aika paljonkin, se ei palottanut. Samoin esim puuhun kiipeäminen ei pelota yhtä paljon kuin vastaavalle korkeudelle joutuminen esim juuri tivolilaitteissa. Tai tikapuilla – se onkin hassua: että seinää pitkin voi kiivetä mutta tikapuita ei. Eli aika psyykkistä hommaa.

  4. Touko 17, 2008 15:50

    Kyse geneettisestä muististamme. Seinää pitkin kiipeäminen pelottaa vähemmän, koska meillä on huomattavasti enemmän seinäkiipeämismuistoja kuin tikkaidenkiipeämismuistoja – esimerkiksi ajoilta, jolloin olimme muurahaisia tai gekkoja. Tämä johtuu siitä, että maailmassa on aina ollut enemmän seinäpintaa kuin tikaspintaa.

  5. Touko 18, 2008 13:13

    Me emme ole koskaan olleet muurahaisia tai gekkoja.

  6. Touko 18, 2008 22:10

    Emme me, mutta ehkä ne muut?

  7. Touko 18, 2008 22:12

    Kyllä sinäkin olet sitäpaitsi joskus ollut murkkuikäinen. Vai oletko lentänyt tuon vaiheen yli?

  8. Touko 19, 2008 17:46

    Itse olet gekko, vieläkin.

  9. Touko 23, 2008 21:21

    En muuten ole gekko enkä ole koskaan ollutkaan.

  10. Touko 25, 2008 22:52

    Voisiko joku jotenkin reagoida tähän?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: