Säröläisten kirjajulkaisut
Tälle sivulle listataan Särön piiriin kuuluvien kirjoittajien kirjajulkaisuja, ja kirjoittajien haastatatteluja, kokonaan tai osittain. (Sivun täydennys kesken.)
Särön toimituskunnan kirjajulkaisut
melkein kaikilla toimituksen jäsenillä on meneillään jonkinlainen kirjaprojekti, ja aika ajoin teoksia ilmestyykin
Markku Aalto: Hajoamisen syyt. Runoja. ntamo 2009. Aallon esikoisteos on ulkoisesti nyt jo perinteistä hakukonerunoa, mutta runoilija on kuitenkin koostanut, työstänyt ja muokannut raakamateriaaliaan vapaasti omien intressiensä mukaan. Kokoelma voisi olla omistettu ainakin kahdelle Charles B:lle, mutta ei ole.
A. W. Yrjänä, Janne Halmkrona, Tuukka Hämäläinen (toim.): Encyclopedia Idiotica. Tietokirja. Johnny Kniga 2009. “CMX-yhtyeen Kysy-palstan vuodet 1995–2009. Parhaat ja pahimmat osumat ja oharit.”
Petri Hytönen, Mark Mallon: Fillarijuttu. WSOY 2006. Sarjakuvaromaani. Fillarijuttu on taidemaalari Petri Hytösen kuvittama ja Mark Mallonin kirjoittama sarjakuvateos. Sen viivat ovat vahvat ja tunteita herättävät, tarina herkkä ja unenomainen. Fillarijuttu vahvistaa vain sen, minkä tiedämme jo varmaksi: ettei mikään ole varmaa.
Eija Mäkinen: Heidi Krohn — elämäni kivet. Tietokirja. Like 2009. Heidi Krohnin elämäkerta valottaa Leena, Tähtisilmä sekä Silja — nuorena nukkunut -elokuvien myötä koko kansan suosikkitytöksi nousseen näyttelijän yli 50 vuotta kestänyttä työuraa ja yksityiselämää. Kirja vie lukijan Iniöstä Chennaihin, Bristolista Roomaan ja Tirolin Alpeilta Paracuruun ja Amazonille.
Veikko Pystynen, Petri Pietiläinen (toim.): Ylitin Rajajoen kello 9.18 – Rivimiehenä Kannaksella 1940–1944 . Tietokirja. Otava 2007. Kaunistelematon kuvaus jatkosodasta rivimiehen silmin.
Petri Pietiläinen (yhdessä Kyösti Pietiläisen kanssa): 120 päivää legioonalaiseksi. Miten Pietiläisestä tuli Peters. Tietokirja. Tammi 2005. Legioonalainen Peters, Suomalaisen palkkasoturin muistelmat Tietokirja. Tammi 2003.
Tiina Raevaara: Eräänä päivänä tyhjä taivas. Romaani. Teos 2008. Raevaaran esikoisromaani on painajaismainen satu ja nurinkurinen kehitystarina, jossa luonto ja eläinten maailma limittyvät ihmisten maailman kanssa.
Sanna Saastamoinen: Oliko ensin kuva vai sana. Taidekirja. Omakustanne (Grafia ry:n avustuksella) 2006. Teos pohtii visuaalisin keinoin kuvan ja tekstin keskinäistä suhdetta; miten kuvallinen ilmaisu voi yhtälailla muodostaa sisältöä kirjalle kuin sanallinenkin ilmaisu.
Uuden Itämaan nousevien kykyjen julkaisuja (ja pärjäyksiä kilpailuissa)
Uuden Itämaan nousevat runoilijat ja prosaistit menestyvät julkaisurintamalla aika hyvin…
Särö-akatemialaisten julkaisut
Särön kirjoittajakoulutuksessa (tekstihautomo ja kritiikkipaja) kypsyy useampikin kirja, joista ilmestyneitä ovat: