Siirry sisältöön

Mikä Särö?

Särö on vuonna 2006 perustettu neljästi vuodessa ilmestyvä kirjallisuus- ja kulttuurilehti, jonka tärkeänä missiona on löytää uusia runoilija- ja prosaistikykyjä. Särössä julkaistaan myös kulttuuri- ja muuta elämää pohtivia ja analysoivia esseitä ja artikkeleita. Kuvataide ja ylipäätänsä visuaalisuus on Särölle yhtä tärkeää kuin teksti. Vuodesta 2007 Särössä on ollut myös tiedeosasto.

Lehteä julkaisevan kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särö ry:n muuhun toimintaan kuuluvat Berliinin taiteilijaresidenssin ylläpito sekä kirjoittajakoulutuksen ja klubi-iltojen järjestäminen. Toimistomme sijaitsee Helsingissä Vallilassa Artlabin tiloissa, osoitteessa Nilsiänkatu 10, 00510 Hki (käynti B-rapusta).

Särön Berliinin taiteilijaresidenssi aloitti toimintansa 1.7.2010. Residenssin kotisivut löytyvät täältä.

Lisätietoja löytyy Särö-lehden omilta —> nettisivuilta.

Särö löytyy myös —> Facebookista.

Uusin Särö:

Särö 4/2009: Sarjakuvakilpailun satoa


Ilmestynyt toukokuussa 2010. Särön kaikkien aikojen ensimmäisen sarjakuvakilpailun voitti kirkkonummelainen Jussi Ropponen työllään “Juhlaillallinen Du Mort”. Toiselle sijalle pääsi tamperelainen Mikko Mustasaari sarjakuvallaan “Pyhä hullu”. Kolmas sija jaettiin helsinkiläisen Marjukka Myllärniemen sarjakuvalle “Eväspöytäläiset” ja tamperelaisen Petri Hanninin sarjakuvalle “Saari”. 80 sivua, 6 euroa. Numeroon voi tutustua täällä.

Särön vanhoihin numeroihin voi tutustua täällä.

Tulevat Säröt:

Särö on ollut tauolla loppuvuoden 2010 eli tämän vuoden numerot jäävät ilmestymättä. Tulevien numeroiden teemat ja aikataulut ovat seuraavanlaisia:

Särö 1/2011:

Ilmestyy toukokuussa 2011.

Anna ideoita!

Sisältöä koskevia ideoita ja kommentteja otetaan mielellään vastaan — vaikka osoitteeseen sarolehti(at)gmail(piste)com.

Ei vielä kommentteja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.